Musiikkitalo aloittaa Finlandialla, EU peruutti tukensa

Musiikkitalon ohjelmistosta vastaava johtaja Helena Hiilivirta tiedotustilaisuudessa Musiikkitalon konserttisalissa 25.3.2010. Kuva: Lehtikuva
Musiikkitalon ohjelmistosta vastaava johtaja Helena Hiilivirta tiedotustilaisuudessa Musiikkitalon konserttisalissa 25.3.2010. Kuva: LehtikuvaMTV3/Lehtikuva
Julkaistu 25.03.2011 20:57(Päivitetty 11.04.2011 15:19)
Toimittajan kuva

Kari Pyrhönen

kari.pyrhonen@mtv.fi

Syyskuun alussa avautuvan Helsingin Musiikkitalon ensimmäisen kauden ohjelmisto on vahvasti suomalaiskansallinen - koska ulkomaiset huippuvierailut peruuntuivat.

EU:n kulttuurin tukirahasto hylkäsi pohjoismaiden yhteisen hakemuksen, jolla olisi rahoitettu useiden huippuorkesterien esiintymisiäPohjolan pääkaupungeissa. Viiden miljoonan euron tuki olisi toteutuessaan kattanut kuluista puolet.

Johtaja Helena Hiilivirta ei silti kanna huolta avajaiskauden ohjelman laadusta.

- Omat orkesterimme Radion Sinfoniaorkesteri ja Helsingin Kaupunginorkesteri ovat toki kovaa kansainvälistätasoa; ne ovat valmistautuneet innolla uuteen kauteen. Harmi silti, että"kilpailijoita" ei vielä ensi kaudella tänne saada.

Molemat kotimaiset kärkiorkesterit esiintyvät avajaiskonserteissa 1. - 2. syyskuuta (kutsuvieraille 31.8.). Ensimmäinen uudessa salissa kajahtava teos on Finlandia.

Wienin filharmoonikot yhä kiikarissa

EU:n rahaston hylkäyksen jälkeen Musiikkitalo joutui perumaan mm. Israelin filharmonikkojen ja yhteiseurooppalaisen Gustav Mahler-orkesterin vierailut.

- Hakemuksessa ei ollut riittävästi vakuuttavia korulauseita, huokaa Musiikkitalon johtaja Helena Hiilivirta.

- Kyllähän me kriisikokouksen pidimme Kööpenhaminassa, vaikea tilanne kaikille Pohjoismaille. Mutta laitamme uuden hakemuksen ensi keväänä. Meillä oli jo nyt lähivuosiksi listattuina maailman kärkiorkestereita Clevelandista, New Yorkista, Berliinistä kuin myös Esa-Pekka Salosen London Philharmonic Orchestra.

Huippujen listalta Wienin filharmonikot on silti yhä Helsingin Musiikkitalon kiikarissa jo ensi helmikuuksi.

- Päivämäärä on yhä kalenterissa. Yritämme löytyy konsertille sponsorin.

Akustiikka on kantaesitys

Miksei avajaisiin ole tilattu kantaesitystä?

- Niitäkin tulee heti ensimmäiselle kaudella, lupaa Hiilivirta.

Avajaisten kantaesitys on kovasti odotettu pääsalin akustiikka.

Musiikkitalossa esiintyvät ensi syksystä kevääseen 2012 kaikki kotimaiset klassisen musiikin huiput, mm. Lahti Sinfonietta, Helsingin Barokkiorkesteri, Avanti! ja Tapiola Sinfonietta. Jousikvartetti Meta4 tarjoaa ilmaiskonsertin.

Tarjolla on syys-talvikaudella 2011 - 2012 myös useita

viihdekonsertteja: mm. Apocalyptica, Arja Saijonmaa, Jari Sillanpää sekä Viktor Klimenkon 50-vuotistaiteilijajuhla.

Lisätietoa ohjelmistosta Musiikkitalon kotisivuilla

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri