Muotisuunnittelija Satu Maaranen menestyy maailmalla ja kehuu suomalaisnaisten tyyliä
Kansainvälisiä tunnustuksia, myyviä mallistoja ja kadehdittavia työtilaisuuksia muotitaloissa niin Suomessa kuin maailmalla. Viimeistään nyt kannattaa tutustua suomalaisen muodin uuteen menestysmerkkiin, Satu Maaraseen.
Satu Maaranen singahti muotipiirien tietoisuuteen voittamalla arvostetun Hyéres Fashion Festival 2013 -pääpalkinnon viime keväänä. Maarasen maalaukselliset printit ja veistokselliset leikkaukset hurmasivat niin muotitoimittajat kuin sisäänostajat. Vaatteet käyvät kaupaksi kuin kuumille kiville ja palkintoja satelee – viimeisimpänä Trendi-lehden antama Trendi Fashion Export 2014-tunnustus suomalaisen muodin viennin edistämisen kunniaksi.
– Tämä on ollut hektinen vuosi. Olen matkustanut paljon ulkomaille ja on ollut paljon kansainvälistä näkyvyyttä, Maaranen huokaa palkinnon luovutustilaisuudessa Pre Helsinki -muotitapahtumassa. Seuraavana vuonna meno vain kiihtyy.
– Ensi vuonna on tulossa paljon uusia työprojekteja ja muutama kiva uusi yhteistyö kansainvälisten brändien kanssa, Maaranen vihjaa hymyillen. Hän odottaa innolla myös freelancer-työskentelyn jatkumista Marimekolla uuden luovan johtajan Anna Teurnellin alaisuudessa.
Tässäko seuraava suomalainen huippusuunnittelija?
Suomi-muodin uusi vientitähti ammentaa inspiraatiota vanhasta couturesta 1950- ja -60-luvuilta, luonnosta ja kokeellisesta ekspressionismista.
– Leikin paljon materiaaleilla, maalaan ja työstän pintoja. Ehkä se on se punainen lanka, mutta mallistoissa on myös eri teemoja, jotka voivat tulla missä vain, Maaranen pohtii.
Innoittajikseen hän nimeää Christopher Balenciagan ja Miuccia Pradan, mutta Aalto-yliopiston kasvatti uskoo myös vahvaan, suomalaiseen suunnitteluun. Maarasella onkin vahva aavistus seuraavasta suomalaisesta huippunimestä.
– Sasu Kauppi. Hän on ihan mahtava. Hänellä on niin oma estetiikkansa, ja hän toimii täysin toisin kuin muut. Arvostan hänen näkemyksellisyyttään.
Kehuja ja vinkkejä suomalaisille naisille
Maarasen mielestä näkemystä löytyy myös suomalaisten naisten pukeutumisesta ylipäänsä.
– Täällä uskalletaan olla omia itseämme, eikä laiteta kaikkia samaan muottiin. Minusta katukuvassa näkyy se, että me olemme rohkeita, ja ettei liikaa pysytä muodissa. Minusta se on raikasta, suunnittelija kehuu.
Ansioituneelta ammattilaiselta houkuttelee silti tiedustella pukeutumisvinkkejä. Mitä Maarasen mielestä rohkean suomalaisnaisen kannattaa vaatekaappiin tänä kesänä hankkia?
– Oikein hulmuavia, väljiä, superleveitä laatikkomaisia housuja! Vajaamittaisia, jotka paljastavat sirot nilkat, ei kokopitkiä. Leveät ja vajaamittaiset housut ovat hameen korvike tänä kesänä, Maaranen vinkkaa.
Katso kuvat Satu Maarasen mallistosta
Satu Maarasen vaatteita nähtiin myös tämän vuoden Aalto-yliopiston Näytös14:ssa. Kuvat avautuvat isommiksi klikkaamalla.
Uusimmat
-
18:18
Krista Kiurun toiminta kuumentaa tunteita eduskunnassa: "Työpaikkakiusaamista"
-
18:15
Mies tulitti ravintolan edustalla Tampereella, osui ulkopuoliseen – viisi vuotta vankeutta
-
18:12
Olkiluoto 3:n sähköntuotanto keskeytynyt
-
18:08
Roman Rotenberg lataa hämmästyttävän väitteen Suomesta – "He itse ymmärtävät"
-
18:06
Kaksi kuumaa kysymystä arabiankielisissä keskusteluryhmissä: Onko rasismia ja miten Suomesta pääsee pois?
-
18:05
Purra kritisoi talousehdotuksia ja tunteet kiehahtivat eduskunnassa: "Kuulsi läpi vahva ylimielisyys"
-
18:05
Ensitreffit-Riian puhelimesta löytynyt Tinder puhuttaa – näin tuotanto vastaa
-
17:52
Suora lähetys kello 18.00: Presidenttiehdokkaat ottavat yhteen turvallisuuspolitiikasta
-
17:50
Ruotsi vajosi taantumaan
-
17:49
Stoltenberg: Ukraina on lähempänä Nato-jäsenyyttä kuin koskaan
-
17:37
Ukraina: Venäjä hyökkäsi yöllä lennokeilla ja ohjuksilla – MTV seuraa sotaa
-
17:35
Venäjä syyttää ukrainalaista euroviisuvoittajaa valheellisen tiedon levittämisestä: "Otetaan kiinni, jos hän tulee Venäjälle"
-
17:34
Luonnonvoimat uhkaavat Manchester Unitedin tärkeää ottelua
-
17:20
Alexander Stubbin asuvalinta sai Hiihtoliiton jyrähtämään – Ristomatti Hakola pahoittelee
-
17:15
Hanna Sumari joutui kirurgin veitsen alle: "Nyt en saa istua pitkään toviin"
-
17:04
Nokian paperitehtaalla tulipalo – ympäristöön levisi terveydelle vaarallista savua
-
17:01
Viiden kuukauden jäytävän päänsäryn syy paljastui – kallon sisältä paljastui pari syömäpuikkoja
-
16:55
Kalervo Kummolalta suorasanainen viesti kiekkopäättäjille – kommentoi SM-liigan toimintaa: "Antaa huonon kuvan"
-
16:55
SM-liigaseuralle kaappaus saman sarjan sisältä – 19-vuotiaalle hyökkääjälle pitkä sopimus
-
16:53
Venäjä suuttui "joukoista" Suomen rajalla – näin vastaa presidentin kanslia
-
Lataa lisää