MTV vieraili Zlatanin pahamaineisessa kotikaupungissa: Tänä vuonna 18 räjähdystä – mikä tilanne on nyt?

Käsikranaatti-iskut ovat hämmentäneet Ruotsia koko kesän. Syyllisiä on haettu maahanmuuttajien kansoittamista lähiöistä. MTV Uutiset vieraili Malmössa pahamaineisessa Rosengårdin lähiössä, jonka asukkaista yli 80 prosentin juuret ovat Ruotsin ulkopuolella.

Ruotsin Malmön kesäiset pommi-iskut ovat vaimenneet ainakin toistaiseksi. Tekijät on saatu kiinni ja rikoskomisario Börje Sjöholm voi hengittää hieman helpommin.

– Voi kai sanoa, että poliisi on hoitanut tehtävänsä, Sjöholm kiteyttää istuessaan oikeustalon aulassa.

Malmössä on tämän vuoden aikana räjähtänyt kaikkiaan 18 kertaa. Iskuvauhti on kiihtynyt viime vuodesta, jolloin tapauksia oli kaikkiaan 24.

Hyvin usein isku tapahtuu lähiössä.

Pahamaineinen Rosengård

Ruotsin Rosengårdia on kuvailtu yhdeksi vaarallisimmista lähiöistä Malmössä. Paikaksi, johon poliisi ei uskaltaudu. Paikkaa on kuitenkin vaikea sanoa lähiöksi, koska se sijaitsee 300 000 asukkaan Malmön kaupungin ydinkeskustasta vain muutaman kilometrin päässä.

Rosengård on jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovicin koti ja sen asukkaista yli 80 prosentilla on ulkomaalaistausta.

Malmö on kansainvälinen muutenkin, sillä koko kaupungin väestöstä 40 prosentin juuret ovat ulkomailla.

Mausteiden makuun

Rosengårdissa ilmapiiri on rento. Pihat ovat siistejä ja kaupungin laidalla on siirtolapuutarhoja. Sarajevon sotaa paennut isoäiti esittelee viljelmiään kukkaloiston keskellä. Ruotsia isoäiti ei ole oppinut, vaikka onkin viettänyt maassa jo vuosia.

Rosengårdissa isoäidillä on mahdollisuus tehdä sitä, mitä osaa. Pienviljely sopii monille vanhemman polven maahanmuuttajalle. Siirtolapuutarhojen sadosta tehdään mm. mausteita, joita esitellään vieraille erityisillä maustesafareilla.

Osallistu maustemaisteluun tästä.

Maustesafarilla Rosengårdissa 0:52

26-vuotias Samah sen sijaan puhuu Ruotsia täydellisesti. Hänen perheensä saapui Ruotsiin ja Rosengårdiin Libanonista 25 vuotta sitten.

– Tänne me sitten lopulta jäimme. Tästä tuli koti.

– Iskijät ovat osittain huomionhakuisia nuoria, eivät kaikki edes rikollisia. Täällä kaikki tuntevat toisensa, joten nuorten perheille tällainen on noloa.

Poliisi: Uskallamme partioida kaikkialla

PoliisiBörje Sjöholm kertoo rikollisuuden olevan kuitenkin läsnä Malmössä niin kuin muuallakin maassa ja maailmassa.

– Kansainväliset rikosjärjestöt hoitavat esimerkiksi huumekauppaa ja keräävät suojelurahoja.

Sen sijaan Sjöholm ei allekirjoita sitä väitettä, joka elää sitkeästi julkisuudessa. Sen mukaan esimerkiksi Rosengårdissa on paikkoja, minne poliisi ei uskalla mennä.

– Poliisiautojen päälle on joskus heitetty kiviä, mutta ei täällä sellaisia paikkoja ole, minne me emme tarvittaessa mene.

– Poliisin tehtävänä on taata turvallisuus. Suurin osa ihmisistä haluaa elää rauhassa. Olisi traagista, että esimerkiksi ihmiset, jotka ovat paenneet sotaa, joutuisivat pelkäämään täällä.

Alle puolet työelämässä 

Jengeihin kuuluu parisenkymmentä 18-29 vuotiasta syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta miestä. Niihin ajaudutaan kun töitä ei löydy ja Rosengårdissa vain vajaalla 40 prosentilla on työpaikka.

– Toimin tulkkina, oppaana ja uimaopettajana, kertoo Samah ollen yksi onnekkaista.

– Kun jäimme tänne Ruotsiin asumaan, emme antaneet periksi. Opiskelimme ja teimme töitä. Mutta tässä pitäisi kyllä yhteiskunnan tulla vastaan. Töitä on vaikea lähteä hakemaan yksin ja kun tarjontaa on, palkkoja poljetaan.

Samah olisi myös valmis muuttamaan sosiaalitukien ehtoja siten, että ne kannustaisivat enemmän työntekoon.

Kaiken kaikkiaan Ruotsin harjoittaman maahanmuuttopolitiikan uskotaan olevan maalle tuloksellista.

Varsin laajan tutkimuksen mukaan valtion kassaan on kilahdellut miljardeja kruunuja. Tilanne kääntyisi kuitenkin negatiiviseksi silloin, jos maahanmuuttajia ei kyetä työllistämään riittävästi. 

Aiheesta uutisoi Ruotsissa Dagens Nyheter. Voit tutustua koko tutkimukseen tästä

Lue myös:

    Uusimmat