Tiistaina Kuusamon suurpetokeskuksessa aitauksesta karannut Tara-karhu hyökkäsi karhumiehen kimppuun.
MTV Uutiset tavoitti karhumies Sulo Karjalaisen Oulun yliopistollisessa sairaalan vuoteesta, jossa mies on ollut hoidossa eilisestä lähtien.
Tara-karhu hyökkäsi miehen kimppuun ja teki hampaillaan tuhojaan miehen takapuoleen ja niskaan.
– Se karhu sen verran rei’itti, että niitä piti tikata, kertoo Karjalainen MTV Uutisille.
Kipuja Karjalaisella ei ole lääkityksen ansiosta.
Lue myös: Sulo Karjalaisen kimppuun käynyt karhu yritti paeta aitauksesta jo viime syksynä – video: MTV todisti tilannetta vain metrin päästä
Karjalainen kertoo, että Tara oli tehnyt ruokintakatokseen reiän, josta se oli päässyt ulos. Tässä vaiheessa karhumies oli mennyt hätistelemään karhua takaisin aitaukseen.
– Se reikä mistä se oli kulkenut, niin se ei päässytkään siitä takaisin.
Tässä vaiheessa Karjalainen oli kääntänyt 350-kiloiselle karhulle selkänsä, joka tuuppasi miehen kumoon.
– Sitten se ryömi minun päälleni. Siinä jonkin aikaa remuttiin, kunnes sain oksan palan käteeni. Sillä löin sitä nokkaan vähän.
