Suomalaisen kvanttiteknologiayhtiö IQM:n matka pörssissä alkoi tänään rytinällä, kun sen osakekurssi lähti roimaan nousuun. Yhtiön tarina meinasi tosin katketa heti alkuunsa seitsemän vuotta sitten.
Kvanttitietokoneiden kehittäjän IQM:n osake lähti nopeaan perjantaina, kun kaupankäynti alkoi Helsingin pörssissä.
Yrityksen perustajiin kuuluva johtaja Juha Vartiainen kertoo olevansa helpottunut, kun pääsi soittamaan pörssilistautumisen jälkeen kaupankäynnin symbolisesti aloittavaa kelloa Helsingin Pörssitalolla.
Lue lisää: Historian suurin rahoitus suomalaiselle kvanttitietokoneiden kehittäjälle – näitä osaajia tarvitaan nyt
Seitsemän vuotta sitten perustetun yhtiön tarinaan on kuitenkin mahtunut monenlaisia vaihteita. Alkutaipaleelle sattunut covid-pandemia oli katkaista lennon alkuunsa.
– Siinä vaiheessa meidän suunnitelmat meni aika lailla uusiksi. Mutta näin jälkikäteen ajatellen se oli meille iso menestystekijä, että jouduimme kiihdyttämään meidän tekemistä ja vauhdittamaan meidän rekrytointia, myyntiä ja markkinointia, Vartiainen sanoo.
Kvanttitietokoneilla ei vielä taota voittoja
Kvanttitietokoneet ovat yleisesti vielä kehitysvaiheessa, mutta teknologian kypsyessä ne mullistavat tietokoneiden tehokkuuden: perinteinen kone laskee peräkkäin, kvanttitietokone taas useita asioita samaan aikaan. IQM on kovassa kisassa hyvässä asemassa.
– IQM antaa sekä piensijoittajille että instituutioille Pohjoismaissa ja Euroopassa mahdollisuuden sijoittaa kvanttialan innovaatioihin, mikä on tähän mennessä ollut melko vaikeaa, sanoo Euroopan listautumisista vastaava johtaja Nasdaqista.


