Aikanaan maagisena rajana pidettiin vähintään 200 000 asukkaan aluetta, jotta esimerkiksi leikkaukset voidaan toteuttaa laadukkaasti. Nyt näitä kipurajan alittavia alueita olisi peräti yli puolet suunnitelluista sote-maakunnista. Yhdistämiset ovatkin mahdollisia.
Hallituksen sote-luonnoksessa sote-maakuntien rahoitus tulisi pitkälti valtiolta, joka myös valvoisi toimintaa. Päätöksenteko haluttaisiin kuitenkin pitää lähellä, sillä ylimpänä päättävänä elimenä olisi sote-maakuntavaltuusto. Päättäjät tulisivat siis läheltä ja heidät valittaisiin vaaleilla.
Helsingissä tehtävää hoitaisi poikkeuksellisesti Helsingin kaupunginvaltuusto. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sosiaalipolitikan professori Heikki Hiilamo pitää Helsingin erityisasemaa poikkeuksellisena ratkaisuehdotuksena.
– Sille on vaikea löytää sosiaali- ja terveyspoliittisia perusteita. Ehkä siinä on enemmän kunnallispoliittiset perusteet.
Hiilamoa huolestuttaa, miten Helsinki asemoituu muuhun maahan nähden.
– Jos Helsinki on ainoa kunta, joka voi itse järjestää sosiaali- ja terveyspalveluita, korostaako se edelleen Helsinkiä. Pullistuuko Helsinki vielä enemmän Suomen kartasta? Tätä kysymystä joudutaan varmaan perustuslakivaliokunnassa pohtimaan.
Hiilamon mukaan muissa Pohjoismaissa pääkaupunkiseudulle ei ole räätälöity omanlaistaan sote-ratkaisua muuhun maahan verrattuna.
