MT: Katri Kulmuni suomalaisten suosikki keskustan johtoon, myös Paavo Väyrystä haikaillaan takaisin

Keskustan riveistä kiitosta puheenjohtaja Kulmunille, mutta liki puolet piiripäättäjistä tyytymättömiä valtiovarainministerin vaihtoon 4:43
MTV Uutiset Livessä kerrottiin tammikuun alussa, että Keskustan riveistä satelee kiitosta puheenjohtaja Kulmunille, mutta liki puolet piiripäättäjistä on tyytymättömiä valtiovarainministerin vaihtoon.

Neljännes keskustan kannattajista näkisi Maaseudun Tulevaisuuden kyselyn mukaan puheenjohtajana mieluiten tiede- ja kulttuuriministerin tehtävästä perhevapaata pitävän Annika Saarikon.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni on MTV:n gallupin mukaan sen sijaan suomalaisten ykkössuosikki jatkamaan keskustan puheenjohtajana myös ensi kesän puoluekokouksen jälkeen.

Tiede- ja kulttuuriministerin tehtävästä perhevapaata pitävä Annika Saarikko yltää lähelle Kulmunin suosiota.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen tulee hieman Saarikon perässä.

Elinkeinoministeri Mika Lintilää ja kansanedustaja Mikko Kärnää toivoo puheenjohtajaksi muutama prosentti suomalaisista.

Avoimissa vastauksissa keskustan puheenjohtajaksi toivottiin eniten veteraanipoliitikko Paavo Väyrystä. Väyrynen kuitenkin erosi keskustasta oman puoluehankkeensa myötä.

Muiden puolueiden kannattajista kokoomuslaiset suosivat selvästi Kaikkosta, kaikille muille Kulmuni on mieluisin keskustan puheenjohtaja.

Kekustalaiset kannattavat Kulmunia

Keskustan kannattajista kolmannes toivoo Maaseudun Tulevaisuuden kyselyssä Kulmunia puheenjohtajaksi. Neljännes heistä näkisi paikalla mieluummin Saarikon. Joka viides keskustaa äänestävä haluaisi puolustusministeri Antti Kaikkosen puheenjohtajaksi.

Elinkeinoministeri Mika Lintilää toivoo puheenjohtajaksi harvempi kuin joka kymmenes keskustalainen.

Keskustan kannattajien osalta tuloksia voi pitää suuntaa antavina.

Puheenjohtaja valitaan kesällä

Keskustan puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa Vantaalla kesäkuun alussa. Valinnan tekevät puoluekokousedustajat, jotka edustavat jäsenyhdistyksiä.

Tutkimuksen toteutti MT:lle Kantar TNS Agri. Kyselyyn vastasi 1 227 suomalaista tammikuun ensimmäisellä ja toisella viikolla. Koko väestössä tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. 

Lue myös:

    Uusimmat