USA, 1997. Ohjaus: Stanley Tong. Käsikirjoitus: Pat Proft, Tom Sherohman. Kuvaus: Jingle Ma. Leikkaus: Stuart Pappe, David Rawlins, Michael R. Miller. Tuotanto: Ben Myron. Pääosissa: Leslie Nielsen, Kelly Lynch, Matt Keeslar, Nick Chindlund. Kesto: 88 min.
60-luvulla syntynyt sarjakuvasankari Quincy Magoo on saanut piirrettyjen ääriviivojensa ympärille verta, luita ja lihaa. Alkutekstien aikana piirretty Magoo hortoilee ympäriinsä, kunnes ristikuvilla leikaten hän muuttuu oikeaksi ihmiseksi eli tässä tapauksessa Leslie Nielseniksi. Magoo kumppaneineen elää elokuvassa 90-lukua; 60-luvun nostalgia on siis tykkänään unohdettu.
Seikkailu käynnistyy, kun puolisokean herra Magoon veneeseen tipahtaa jättikokoinen varastettu jalokivi. Kiven takaisin kaappaamisessa on mukana joukko ammattivarkaiden huippuja sekä FBI:n ja CIA:n agentteja, jotka kaikki virittelevät taidokkaita ansojaan sekä toisilleen että Magoolle. Puolittain pimennossa kulkeva ja milloin mihinkin törmäilevä Magoo onnistuu olemaan autuaan tietämätön kaikesta ympärillään käytävästä vehkeilystä. Mies navigoi niin maalla, merellä kuin ilmassakin hyvän onnensa ja uskollisen Angus-koiransa johdattamana.
Stuntmiehestä ohjaajaksi ryhtynyt hongkongilainen Stanley Tong on yrittänyt maustaa paikallaan junnaavan elokuvansa innottomilla toimintajaksoilla. Elokuvan rytmitys onkin läpeensä pielessä. Joskus kaahataan päättömästi, välillä (mikä tilanne vallitsee useimmiten) vitsit jatkuvat ikuisuudelta tuntuvan ajan. Sarjakuvahuumorista ei ole tullut purevaa elokuvahuumoria.
Mies ja alaston ase -elokuvien tavaramerkki Leslie Nielsen saa jälleen esittää hölmistynyttä miestä. Quincy Magoo ja Alastoman aseen poliisi ovat hyvin samanlaisia miehiä: hölmöjä, hyväntahtoisia ja edesottamuksiin yleensä syyntakeettomia. Alastoman aseen toimintaparodia on kuitenkin huomattavasti vetävämpää katseltavaa kuin maailmaa rajoittuneesti hahmottavan Magoon törttöily. Piirretty harmaahapsi olisi siis saanut mielihyvin unohtaa elokuvauran ja tyytyä seikkailemaan sarjakuvaruudusta toiseen.
Elokuvat, joita Mr.Magoon tavoin mainostetaan kokoperheen elokuvien nimellä, ovat viime vuosina olleet niitä kaikkein tylsimpiä ja mielikuvituksettomimpia. Joko ideat ovat ehtymässä tai sitten tekijöillä on liian voimakas tarve miellyttää siististi ja varovaisesti kaikkia. Mr. Magoon lopussa tulee teksti, jossa kerrotaan, ettei elokuvan ole tarkoitus kuvata realistisesti huononäköisten elämää. Toivottavasti se oli vitsi, sillä muussa tapauksessa kommentti paljastaa sen, miten vähän elokuvastudioilla on uskoa lasten älynlahjoihin.