Mopoautojen vakuutusmaksut kasvaneet räjähdysmäisesti

Nuorten suosimien mopoautojen vakuutusmaksut ovat kasvaneet viime vuosina räjähdysmäisesti.

Lähitapiolan pääkaupunkiseudun toimitusjohtaja Jukka Kinnusen mukaan mopoautojen vakuutusmaksuissa on nähty suurta kasvua viime vuosina. Kokonaisuudessaan korotukset ovat olleet jopa 30–40 prosenttia. Suurimpia syitä korotuksiin ovat Kinnusen mukaan mopoautojen kallis ostohinta ja nuorten vaihteleva ajokäytös.

Vaikka mopoilijoiden kuolemaan johtavat onnettomuudet ovat vähentyneet huomattavasti viime vuosina, ovat muut onnettomuudet samalla kasvaneet jopa 30 prosentilla. Myös liikennevakuutuskeskuksen tilastojen mukaan nuorille 15–18-vuotialle kuljettajille tapahtuu selvästi enemmän onnettomuuksia kuin vanhemmille.

– Mopoautot ovat kuitenkin suurimmalta osalta muovia. Jos sen kanssa kolaroi, niin menee helposti koko kori esimerkiksi korjaukseen ja se on kallis remontti, Kinnunen kertoo.

Samalla myös kuljettajien nuori-ikä on osatekijänä korotuksiin. Liikenneonnettomuudet mopoautoilla aiheuttavat usein suuria henkilövahinkoja. Nuoren henkilön vammautuessa liikenneonnettomuudessa korvauksia voidaan joutua maksamaan jopa kymmeniä vuosia, mm. pysyvästä haitasta tai työkyvyttömyydestä johtuvaa eläkettä. Kokonaisuudessaan mopoautojen vakuutusmaksujen korotuksia katsotaan kuitenkin aina vahinkotilastojen valossa.

– Nykyaikaisissa ajoneuvoissa on niin paljon uutta teknologiaa, että pienikin ulkoinen kolhu voi johtaa suurempaan remonttiin. Kaikki korotukset ovat kuitenkin tehty nimenomaan vahinkotilastojen mukaan, Kinnunen jatkaa.

Sama trendi on käynnissä myös henkilöautojen vakuutuksissa. Uusien autojen korjaukset ovat usein huomattavasti vanhempia malleja kalliimpaa, sillä autot sisältävät paljon elektroniikkaa. Pienestäkin kolarista voi aiheuta suurempia korjauksia muualle autoon, jolloin korjaushinta nousee samoin kuin vakuutusmaksu.

Kinnusen mukaan nimenomaan autojen ja mopoautojen vakuutusmaksujen korotukset ovat ainoat suuremmat muutokset viime vuosilta. Autojen vakuutusmaksujen korotuksiin liittyy myös vakuutusyhtiöiden tarjoamat uudet vakuutuspaketit.

Vakuutus kattaa nykypäivänä usein hinaukset ja sijaisauton, joka on itse vakuutusyhtiölle kalliimpaa, mutta asiakkaalle helpompaa. Kinnusen mukaan korotusten taustalla on suurelta osin nimenomaan vain paremman palvelun tarjoaminen asiakkaille.

Lue myös:

    Uusimmat