Mondrianin kadonnut maalaus löytyi

Vuosia antiikkikaupan seinällä roikkunutta työtä luultiin vähäarvoiseksi, mutta nyt asiantuntijat ovat vahvistaneet sen olevan Piet Mondrianin vuonna 1903 tekemä maalaus.

Maineikkaan taidemaalarin Piet Mondrianin kadonneeksi luultu maalaus on löytynyt. Löydön teki taidekauppias hollantilaisessa Eden kaupungissa, kertovat taideasiantuntijat.

Maalauksen nimi on Laiduntavat vasikat. Pitkään oletettiin, että työ oli peräisin Piet Mondrianin sedän, taidemaalari Frits Mondrianin siveltimestä. Niinpä vähäarvoiseksi luultu työ oli roikkunut kahdeksan vuotta erään antiikkikaupan seinällä.

Taidekauppias Frank Buunk kuitenkin huomasi, että maalaus muistutti hyvin paljon erästä Piet Mondrianin työtä, jonka on luultu kadonneen. Buunk sai ostettua maalauksen kuukausi sitten vain 2500 euron hintaan.

Taidekauppiaan vaisto oli oikeassa: asiantuntijat ovat nyt vahvistaneet, että kyseessä on Piet Mondrianin vuonna 1903 tekemä maalaus. Hollantilaismaalarin työn rahallista arvoa ei ole yritetty vielä arvioida.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat