(Sakara)
Kansi: 7 Ornette Birks Makkosta 10:stä
Valkoisella pohjalla sarjakuvapiirtäjä Ville Pirisen kuvaelma tämän maailman ruhtinaasta. Ei bändin eikä levyn nimeä missään, mutta kaupassa raju kuva kiinnittää varmasti huomion.
Kansivihko: 8 Ornette Birks Makkosta 10:stä
Pelkistetyn hieno vihkonen. Pirinen on piirtänyt bändin jäsenet omille sivuilleen ja keskiaukeamalle on ahdettu biisien sanat. Takasivulta löytyy tärkeimmät krediitit. Suuresta maailmasta tuttua kaveripiirin kiittelyä ei tästä vihkosesta löydy.
Biisit: 9,5 Ornette Birks Makkosta 10:stä
Mokoman uusin levy, järjestyksessään bändin neljäs, on kaksijakoinen: välillä tykitetään kuten edellinen albumi osoitti kauhealla vauhdilla eteenpäin, välillä puolestaan jarrutellaan. Levy lähtee käyntiin kuin Slayerin klassikkolevy Seasons In The Abyss konsanaan todella rankan riffin ja murahtelevan basso/rummut -yhdistelmän siivittämänä. Avausraita Toista maata lupaa levyn olevan todella raskas, mutta jo seuraava biisi Haudan takaa vie kuulijan enemmänkin power metallin pariin. Seuraavalla biisillä (Hiljaisuuden julistaja) Mokoma unohtaa tiluttelun ja paahtaa jälleen eteenpäin kokonaisen kahden ja puolen minuutin ajan. Neljäntenä biisinä on levyn nimiraita Tämän maailman ruhtinaan hovissa, jossa jälleen hieman rauhoitutaan. Myös vitosbiisi Minä elän! on rauhallisempaa tavaraa, hieman jopa sitä Niskalaukaus-meininkiä. Mutta heti seuraava Kiellän itseni -biisi on kuin suoraa jatkoa edellisen levyn hienoille Takatalvi ja Punainen kukko -biiseille. Hyinen syli on jälleen hieman rauhallisempaa ja raskaampaa menoa. Sen jälkeen jyrää eteenpäin Vade retro, Satana! Grind-väännön jälkeen seuraa Sudet ihmisten vaatteissa, joka on niitä rauhallisempia biisejä. Sen jälkeen lisätään vauhtia Poltetun maan taktiikkaa -biisin tahtiin, jonka kertosäe on selvää keikkakamaa. Tahti jatkuu Nämä kolme ovat yhtä -biisillä, jonka jälkeen levyn päättää Uni saa tulla.
Kommentit:
Lappeenrantalainen Mokoma irtaantui edellisellä Kurimus-levyllään ns. Niskalaukaus-muotista ja sai samalla uuden "Suomen Slayer" -nimikkeen medialta. Kurimus olikin aika uskomattomattoman hyvä suomenkielinen rässilevy. Keväällä 2003 ilmestynyt Kurimus sai jo syksyllä jatkoa Punainen kukko -ep:n muodossa. Vain vuosi edellisestä levystä ja Mokomalla on kesän keikoille uutta materiaalia levyn verran. "Ruhtinas" ei kuitenkaan ole selvä jatko Kurimukselle. Mokoma on kehittynyt vuodessa ja laajentanut musiikillista antiaan. Levy on lähes täydellistä tykitystä, mutta heittelehtii ehkä hieman liikaa biisien järjestyksessä.
Teksti: Toni van der San