Suosittu Allsång på Skansen palaa ruutuun.
Katsojien rakastama ruotsalainen yhteislauluohjelma Allsång på Skansen palaa televisioon 23. kesäkuuta. Suosittua ohjelmaa Tukholman Skansenilta seurataan innokkaasti myös Suomessa.
Tulevien jaksojen artistikattaus julkistettiin ohjelman juontaja Pernilla Wahlgrenin johdolla 8. kesäkuuta. Skansenille nousevat myös Suomesta Linda Lampenius ja Pete Parkkonen sekä Käärijä.
Käärijä esiintyy yhdessä Basshunterin kanssa kesän avausjaksossa 23. kesäkuuta ja Lampenius ja Parkkonen puolestaan kauden seitsemännessä jaksossa 4. elokuuta.
Skansenin lavalla nähdään kuluvana kesänä myös muun muassa Carola, Eva Dahlgren, Icona Pop ja Felicia.
Suosittua ohjelmaa on esitetty jo vuosikymmenten ajan ja sillä on huikeat katsojaluvut vuodesta toiseen. Skansenille on noussut ennenkin suomalaisartisteja, kuten Arja Saijonmaa, KAJ, sekä Maria Ylipää.
Ohjelman lehdistötilaisuuden jälkeen ehti syntyä jo pienoinen kohu, kun ohjelman tuottaja Per Blankens paljasti, että luvassa saattaa olla muutoksia.

