MM-pronssia! Naisleijonat kaatoi Saksan murskalukemin

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue voitti MM-pronssiottelun Saksaa vastaan maalein 8-0. Plymouthissa Yhdysvalloissa tullut pronssi on Suomen kautta aikojen 12. MM-pronssi.

Maalit tekivät Petra Nieminen, Ronja Savolainen, Venla Hovi, Jenni Hiirikoski, Noora Tulus, Saana Valkama ja Mira Jalosuo. Avausmaalin ajassa 0.53 iskenyt Nieminen teki myös toisen maalin, joka syntyi toisessa erässä. Niemisen toinen maali vei ottelun tilanteeseen 7-0.  Kapteeni Hiirikoski puolestaan teki ottelussa tehot 1+2.

Suomi hallitsi peliä ottelun ensihetkistä alkaen. Ensimmäinen erä päättyi tilanteessa 3-0 ja toisen erän aikana Suomi karkasi Saksalta lopullisesti, kun Naisleijonat nakutti viisi maalia. Kolmas erä oli maaliton.

Suomen maalia vahtinut Noora Räty torjui nollapelin. Räty pysäytti kiekon 11 kertaa. Naisleijonien tehokkaimmaksi pelaajaksi MM-kisoissa ylsi Susanna Tapani, joka teki kuudessa ottelussa tehot 3+6.

Neljänneksi jääneen Saksan paras sijoitus MM-kisoissa oli aiemmin viides.

Yhdysvallat jälleen mestariksi

MM-loppuottelussa USA:n naisten jääkiekkomaajoukkue päihitti Kanadan maalein 3-2. Maailmanmestaruus ratkesi vasta jatkoajalla. Ratkaisumaalin teki USA:n Hilary Knight, kun jatkoaikaa oli pelattu reilu kymmenen minuuttia.

Viimeisestä kymmenestä MM-kisasta USA on voittanut kultaa kahdeksassa. USA voitti mestaruuden ensimmäistä kertaa kotijäällään.

Lue myös:

    Uusimmat