MM-ottelun hämmästyttävä ratkaisu säilynyt vuosikaudet suurena mysteerinä: mikä sai nöyryytetyn mestarin kääntämään selkänsä kehässä? – "Ei enää"

0:35
Mestarinyrkkeilijät Sugar Ray Leonard ja Roberto Duran iskivät kaksi ikimuistoista ottelua vuonna 1980.

Sugar Ray Leonardin ja Roberto Duranin toinen kohtaaminen vuonna 1980 muistetaan yhä yhtenä nyrkkeilymaailman erikoisimmista otteluista. Miksi Panaman suuri sankari ja maailmanmestari käänsi selkänsä ja luovutti? 

Sunnuntaina 64 vuotta täyttävän Leonardin ura oli hieno ja menestyksekäs. Hän otteli menestyksekkäästi peräti viidessä eri painoluokassa. Yksi hänen uransa pahimmista vastustajista oli Roberto Duran, Panaman kivinyrkki, jota vastaan hän otteli uransa aikana kolme kertaa. Kaksikon toinen kohtaaminen nousi ikimuistoiseksi. 

Duran ja Leonard ottivat ensimmäisen kerran yhteen Montrealissa vuonna 1980. Pelissä oli WBC-liiton välisarjan maailmanmestaruusvyö, jota USA:n Leonard puolusti. Jo ensimmäiseen ottelun valmistautuessa kävi hyvin selväksi, etteivät Leonard ja Duran pitäneet toisistaan. 

Varsinkin Duran esiintyi median edessä todella uhmakkaasti. Hankalista oloista nyrkkeilymaailman huipulle noussut Duran ei voinut sietää Leonardia, joka oli koko Yhdysvaltojen kultapoika.

– Leonard piti itseään jumalana. Hän luuli olevansa parempi. Minua suututti, koska hän piti itseään supermiehenä. Tunsin raivoa häntä kohtaan. Halusin murskata hänet, Duran sanoo ESPN 30 for 30 -dokumenttisarjan No mas -dokumentissa.

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Tunne oli molemminpuolinen.

– En ole koskaan tavannut ketään niin häijyä ja vihaista. Vihasin sitä paskiaista, Leonard kertoo.

Duranin uhma ja uho tepsi. Panamalainen onnistui tempuillaan pääsemään Leonardin pään sisään, mikä aiheutti pelkoa Duranin vastustajassa. Hallitseva maailmanmestari pelkäsi vastustajaansa.

– Myönnän, että hän pelotti minua. Hän pääsi pääni sisään. Kukaan ei tiennyt, kuinka paljon se vaikutti minuun. Pidin yllä ottelijan roolia, Leonard paljastaa.

– Kun lähestyin kehää, en pitänyt tunteistani ollenkaan. Se oli pelottavaa. Kuljin kohti katastrofia. Duran katsoi minua kuin olisi halunnut tappaa. 

"Tunsin melkein kuolevani" 

Kaksikon avauskohtaamisesta muodostui huima nyrkkeilynäytös. Haastajana otteluun lähtenyt Duran pisti hallitsevan mestarin todella koville. Jopa niin koville, että Leonard pohti ottelun aikana jopa luovuttavansa.

– Se oli niin raakaa. Tunsin melkein kuolevani. Osa minusta olisi halunnut luovuttaa. Hän oli voittanut. Osa minusta taas totesi, että teen hänestä lopun. Kuolen ennen kuin luovutan, Leonard muistelee.

Lopulta ottelu päättyi Duranin yksimieliseen voittoon. Urheasti taistellut Leonard menetti MM-tittelinsä, mutta hänen suosionsa yhdysvaltalaisten silmissä ei laantunut. Ihmiset kunnioittivat ja arvostivat hänen sisukkuuttaan. 

Tappioon pettynyt Leonard oli ottelun jälkeen jopa valmis lopettamaan uransa. Duran puolestaan nousi voittonsa myötä koko Panaman kansallissankariksi. Tuore maailmanmestari juhli ja rälläsi New Yorkin yöelämässä kuin viimeistä päivää. Leonard puolestaan haki etäisyyttä lajiin. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Eräänä päivänä Leonardin lomaillessa Havaijilla vaimonsa kanssa, yhdysvaltalaisiskijä koki valaistuksen. Hän ei halunnutkaan lopettaa uraansa. Hän halusi uusintaottelun Duranin kanssa niin pian kuin mahdollista. 

"Ei enää" 

Duranin ja Leonardin uusintaottelu järjestettiin lopulta hyvinkin nopealla aikataululla. Ottelu järjestettiin marraskuussa New Orleansissa vain viisi kuukautta ensimmäisen kohtaamisen jälkeen. 

Leonard valmistautui otteluun harjoittelemalla äärimmäisen kovaa. Hän janosi revanssia, eikä suostunut enää häviämään. Vain voitto kelpasi. 

25. marraskuuta kehään nousi erilainen Leonard. Kehässä nähtiin liikkuva ja liukas Leonard, joka ei enää alistunut vastustajansa edessä, vaan liikkui sulavasti pois Duranin iskujen alta. Langat olivat hänen käsissään. Duran ei ollut enää niskan päällä.

– Nyrkkeilijän silmistä näkee kaiken. Silmistä näkee totuuden. Hänen katseensa ei ollut enää sama kuin Montrealissa, Leonard muistaa. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Leonard hallitsi ottelua, eikä Duran päässyt iskuineen lähelle. Panamalaisiskijän turhautuminen nosti päätään seitsemännessä erässä, kun liukkaasti iskujen alta liikkunut Leonard alkoi härnäämään vastustajaansa.

– Seitsemäs erä oli käännekohta. Leonard oli voitolla, mutta ei kurittanut Durania. Kun Leonard alkoi pelleillä, Duran ei osannut reagoida. Sen olisi pitänyt muuttaa hänet tutuksi eläimelliseksi Duraniksi. Niin ei käynyt, KO-lehden entinen päätoimittaja Steve Farhood muistelee.

– Duran suuttui, koska nyt hänelle naurettiin. Tarkoitukseni oli kääntää tilanne päinvastaiseksi, Leonard kertoo.

Ottelun kahdeksas erä tullaan muistamaan nyrkkeilymaailmassa vielä pitkään. Altavastaajana läpi ottelun ollut Duran löi hanskat tiskiin ja käänsi selkänsä Leonardille. Hän luovutti MM-titteliottelun. Duranin sanat ovat jääneet elämään.

– Sitomisen jälkeen Leonard löi häntä kylkeen. Sanoin espanjaksi: "Ottele!" Hän sanoi "no mas" (ei enää). Pyysin jatkamaan nyrkkeilyä, jotta en tekisi virhettä. Duran sanoi, ei enää, ottelun tuomarina toiminut Octavio Meyran paljastaa. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Tekosyitä vai totuus? 

Duranin teko sai koko nyrkkeilevän maailman sekaisin. Mitä ihmettä oli oikein tapahtunut? Miksi hän luovutti? Sitä kukaan ei tuntunut ymmärtävän. 

Duranin luovutus vei syystäkin suurimman huomion, eikä Leonardin paluuta mestariksi huomioitu mediassa yhtä näkyvästi. Kaikki janosivat vastausta tuohon samaan kysymykseen. Miksi? 

Tapahtumien yllä leijuu paljon erilaisia teorioita. Ottelun jälkeen Duran kertoi kärsineensä vatsakrampeista, jotka heikensivät hänen voimiaan ja iskukykyään. Lopulta hän ei pystynyt enää jatkamaan. Suuri yleisö ei kuitenkaan ostanut tuota selitystä. 

Kun Duran kukisti Leonardin Montrealissa, hän juhli voittoa villisti ja pitkään, minkä vuoksi hän oli lihonut hurjasti. Duranilla oli suuria vaikeuksia painonsa kanssa vielä päiviä ennen punnitusta, mutta lopulta rajut toimenpiteet laskivat hänen painonsa sallittuihin raameihin. Tätäkin pidettiin syynä Duranin luovutukselle.

Tappiota pidettiin myös järjestettynä. Lähteiden mukaan Duran nettosi ottelusta jopa 10 miljoonaa dollaria, jotka maksettiin hänelle jo ennen ottelua. Oliko Duran valmis luovuttamaan ja uhraamaan uskottavuutensa, koska rahat olivat jo takataskussa? Sen tietää vain hän itse. 

Päivien ja vuosien kuluessa Duranin tappion syyt ovat vaihdelleet rajusti. Oli kyseessä sitten paino, ruokavalio, raha tai vatsakrampit, pysyy lopputulos silti samana. Duran luovutti.  

Leonard myöntää asian häirinneen häntä vuosikausia. Hän halusi kuulla totuuden mieheltä itseltään ja matkusti tästä syystä Panamaan tapaamaan entistä vihollistaan. 

Duran pysyi kuitenkin kannassaan. Hän vakuutti puhuneensa aina totta.

– Ei ole mitään salattavaa. Jos minua ei uskota, se ei ole minun ongelmani. Leonard tietää, mitä tapahtui. Ei hän ole koskaan tyytyväinen. Hän voi ravata tällä 100 000 kertaa kyselemässä, mutta vastaus on joka kerta sama, Duran sanoo.

Leonard ja Duran juttelivat kahden kesken legendaariseksi nousseen ottelun hetkistä. Leonard haki syitä sille, miksi Duran oikeasti luovutti. Hän joutui pettymään.

– Hän voi kunnioittaa itseään kertomalla totuuden. Tiesin, ettei hän kertonut totuutta. Osoitin kunnioitukseni, mutta minusta tuntui pahalta.

Lopulta Leonard hyväksyi Duranilta saamansa vastauksen. Hän näki, ettei Duran ollut vielä sinut asian kanssa.

– Minä peräännyin. Näin, että hänellä oli vaikeaa. Hän haki sanoja. Näin hänen katseestaan jotain. Näin jotakin, mitä hän ei ole vielä pystynyt käsittelemään. Hän oli edelleen varuillaan. Hän suojeli sitä, mitä oli jäljellä.

ESPN:n 30 for 30 -tuotannon laatudokumentti No mas katsottavissa C Moren suoratoistopalvelussa.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja