MM-hopeayllättäjä Helena Leveelahti häkeltyi superheitostaan: "Olin ihan fiiliksissä, kun se laskeutui"

Helena Leveelahti yllätti ottamalla Suomen ensimmäisen mitalin Tampereella alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Leveelahti kiskaisi kiekonheiton hopeaa uudella alle 20-vuotiaiden Suomen ennätyksellä 56,80.

Videolla Tulosruudun juttu Leveelahden kisasta.

Leveelahden paras irtosi finaalin toisella kierroksella, ja aiempi oma henkilökohtainen ennätys parani samalla 1,78 metriä. Suomalaisen ennätyskaari ylitti myös Berliinin elokuisten EM-kisojen tulosrajan 80 sentillä.

– Osasin odottaa pitkää heittoa, mutta en ihan noin pitkää. Kun kiekko laskeutui, olin aivan fiiliksissä. Heittona se tuntui helpolta, olen supertyytyväinen. Se oli parasta mitä oli tähän tilanteeseen saatavilla. Olin ihan fiiliksissä, kun se laskeutui, Leveelahti sanoi Urheiluliiton tiedotteessa.

Mitali mielessä kisaan lähtenyt Leveelahti avasi pelin 51,28 metrin mittaisella heitolla.

– Ensimmäinen oli hyvä varma heitto, jolla varmistettiin paikka kolmelle viimeiselle kierrokselle. Toinen oli nappiheitto, sitten viidennellä ja kuudennella pääsin yrittää pitkää heittoa, Leveelahti kertasi.

Kuudennella kierroksella syntyi vielä Leveelahden kisan toiseksi paras veto, 55,60.

– Jännitin loppuun asti, Leveelahti huokaisi.

Lue myös:

    Uusimmat