Miten fantasioit seksin tai itsetyydytyksen aikana? Naiset vastaavat
Juttusarjassa naiset vastaavat joka viikko kysymyksiin seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään liittyen!
"Fantasioitko seksin tai itsetyydytyksen aikana? Olen nainen enkä jostain syystä 'osaa' fantasioida. Olen yrittänyt, mutta se ei onnistu.
En näe mitään, en osaa kuvitella sellaista asiaa, mikä parantaisi seksuaalista haluani. Mietin puheita, mutta en kuule mitään, se homma lässähtää eikä kiihottuminen yhtään parane, päinvastoin. Miten se tehdään? Monet kaverinikaan eivät fantasioi, netistäkin luin vastaavia kokemuksia", kysyy nimimerkki Hansku.
Näin naiset vastasivat
"Aiemmin fantasioin seksin aikana ja ennen 'suoritusta' jotain, mikä on tarpeeksi lähellä todellisuutta. Lähinnä pieniä mielikuvia, miten tilanteeseen on päädytty (hieroja ja asiakas, kotirouva ja korjaaja..), mutta niin kutenkin, että tuntuma pysyy kumppanissa. Nykyinen kumppani on kuitenkin niin kokonaisuudessaan valloittava, että siinä hetkessä pysyy kiinni kaikilla aisteilla. Enpä ollut edes ajatellut asiaa, ennenkuin aloin vastaamaan tähän kysymykseen.
Aloita fantasiointi yksin, pienistä jutuista, pitkin päivää kiusaa itseäsi erilaisilla mielikuvilla ja illalla saattaakin olla uudet tuulet kumppanin kanssa!"
– 31, suhteessa
"Kyllä ehdottomasti fantasioin. Jokainen fantasioi niistä itselleen mieleisistä jutuista. Oletko katsonut pornoa yksin? Kokeile sitä, jolloin voit valita jonkun itselle mieleisen pätkän ja jatkossa voit hyödyntää sitä. Joko niin, että mietit sitä, mitä siinä tapahtui, tai niin, että kuvittelet itsesi jonkun näyttelijän tilalle. Kuulostaa siltä, ettet oikein tiedä, mistä tykkäät, joten tuota kautta se voisi löytyä."
– 32, naimisissa
"Kyllä fantasioin, koska muuten en saa. Kukaan ei voi tietää, mitä ajattelet, voit kuvitella mitä vain."
– 40, sinkku
"Fantasioiminen voi olla vaikeaa, jos ei ole nähnyt pornossa tai livenä jotain normaalia kiihottavampaa kohtausta/tilannetta. Jos itsellä on vaikeuksia tulla seksin aikana, fantasioin jostain pornokohtauksesta, jonka olen todennut todella kiihottavaksi. Itse olen myös sillä tavalla ekshibionisti, että minua kiihottaa kuvitella, että ympärillämme olisi ihmisiä katsomassa aktiamme."
– 26, sinkku
Mitä itse haluaisit kysyä naisilta?
Tämä ominaisuus on poistunut käytöstä – pahoittelemme! Tsekkaa kuitenkin uusimmat lifestyle-artikkelit!
Uusimmat
-
10:25
Taksikuskikonkari Matti kehuu MTV:lle pikkujouluasiakkaiden nykykuntoa – yksi alan lieveilmiö tympii: "Asiakkaat eivät uskalla mennä kyytiin sieltä"
-
10:11
Erika Vikman jakoi somessa saamiaan törkykommentteja: "Toivon, että joku voisi peilata ajatteluaan"
-
09:58
Naisen hätäabortti estettiin oikeusministerin vaatimuksesta – sikiö oli jo eloton
-
09:46
Makutestissä kaupan riisipuurot – suosikki yllätti totaalisesti: "Halvallakin voi saada hyvää"
-
09:27
Henkilöauton peili osui, pyöräilijä sairaalaan Forssassa
-
09:15
NHL:n pelaajayhdistykseltä tunnustus Mikael Granlundille – Pittsburgh-luotsi mieltyi KalPan kasvattiin: "Hänessä on paljon potentiaalia"
-
09:13
Taloudellista väkivaltaa tunnistetaan yhä huonosti
-
09:01
Anne Kukkohovin on vaikea avautua vakavalle suhteelle: "En deittailisi itseäni"
-
08:58
Valkoisen talon neuvonantaja: Washington varma, että Pohjois-Korea toimittaa aseita Venäjälle – MTV seuraa sotaa
-
08:53
"Suurempi kuin Lontoon metroverkko" – Gazan tunneliverkostot ovat Hamasin hallitsema alamaailma
-
08:33
Ruotsalainen jääkiekkoväki järjestäytyy auttamaan halvaantunutta Sanni Hakalaa
-
08:33
Voiko terapiassa epäonnistua? Psykoterapeutti kertoo, milloin hoito menee pieleen
-
08:18
Miro Heiskanen paljastaa hätkähdyttävän tapansa – poikkeustapaus NHL-tähtien joukossa
-
08:15
"Rikoshyöty oli 2,2 miljoonaa euroa" – tällaista on rikollisen hyvä taide, jota voi hämmästellä suomalaismuseossa
-
07:32
Menopaussi ei ole "vanhojen ihmisten ongelma" – näin tunnistat oireet, jotka voivat alkaa jo nelikymppisenä
-
07:28
Suomalaisten tehoilta siivitti Floridan voittoon NHL:ssä – Patrik Laine sivussa
-
07:27
Teemu Selänteen pokka pettää uutuusdokumentissa – taustalla arka asia: "Mua hävetti"
-
07:13
Näyttelijä Ryan O’Neal on kuollut
-
07:12
Kokaviljelijä piinasi Miisa Nuorgamia hirveillä viesteillä – uhkaili pistävänsä palkkatappajat tämän lapsen perään
-
07:00
Luukku 9: Toimittaja tarjoutui leikkaamaan Frederikin hiukset – näin tähtiartisti reagoi
-
Lataa lisää