Mainos

Mitä tapahtui vuonna 2018? Joel Marinin suoritukset romahtivat ja opintoihin tuli tauko – ehti opiskella vain pari kuukautta ennen miekkahyökkäystä uusien koulutovereiden kimppuun

4:13
Kuopion kouluhyökkäyksen tehnyt hyökkäsi myös poliisin kimppuun. Videolla käydään läpi, miten miekalla aseistautuneen miehen kiinniotto eteni.

Kuopion kouluhyökkäyksen tekijä ehti opiskella vain vajaat kaksi kuukautta ennen kun hyökkäsi miekan kanssa koulutovereidensa kimppuun – aiemmassa koulussa opiskelutulokset romahtivat

Kuopion kouluiskun tiimoilta muun muassa murhasta epäilty Joel Otto Aukusti Marin ehti opiskella Savonia ammattiopistosta vain vajaan kaksi kuukautta.

Lukion jälkeen vuoden 2014 syksyllä Marin oli aloittanut tradenomiopinnot kuopiolaisessa ammattikorkeakoulussa. MTV Uutisten saamat tiedot Marinin opintomenestyksestä paljastavat, että jokin oli ilmeisesti muuttunut.

Opintojen alussa hän oli saanut kohtuullisia ja jopa kiitettäviä arvosanoja, mutta vuosien 2015 ja 2016 välillä jokin muuttui, ja arvosanoiksi alkoi tulla myös hylättyjä.

Vuoden 2017 aikana suoritetuista neljästä kurssista kolme oli hylättyjä, eikä hän ollut suorittanut kevään 2017 jälkeen hyväksytysti kursseja. Opintoja hän vuosina 2014–2017 oli merkity yhteensä 115 opintopisteen arvosta.

Mitä tapahtui vuonna 2018?

Vuoden 2017 jälkeen tiedossa ei ole, onko Marin tehnyt mitään opintoja.

Jos ei, se tarkoittaa hänen olleen opintojen ulkopuolella jopa yli kahden vuoden ajan. MTV Uutisten tiedossa ei ole, mitä tuona aikana on tapahtunut ja miksi opinnot keskeytyivät.

Vuoden 2019 elokuussa hän oli aloittanut opiskelun liiketoiminnan perustutkintoon tähtäävässä koulutuksessa Savon ammattiopistossa. Hänelle on sieltä merkitty tutkinnon osia suoritetuksi, mutta yhtään pistettä hänelle ei ollut ehtinyt kertyä.

Tämä on opintoaikaan nähden ymmärrettävää, sillä Marin ehti opiskella vain alle kaksi kuukautta, sillä opiskelut päättyivät 1. lokakuuta kauppakeskus Hermanissa sijaitseviin koulun väistötiloihin tehtyyn iskuun. Sen aikana yksi henkilö kuoli, lukuisia loukkaantui ja tiloihin sytytettiin tulipalo.

Marinia epäillään tapahtumien johdosta muun muassa murhasta ja murhan yrityksistä. Poliisi ei ole kommentoinut henkilön motiivia. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja