Tiedostopalvelu Dropboxin verkkosivut ovat kaatuneet.
Yhtiön mukaan palvelun kaatuminen johtui rutiininomaisesta huoltotoimenpiteestä.
Teknologiasivusto The Verge kertoo kuitenkin, että vain hieman ennen palvelun kaatumista krakkeriryhmä 1775 Sec ilmoitti Twitterissä olevansa vastuussa tilanteesta.
Ryhmän mukaan sivu kaadettiin edesmenneen ohjelmoijan Aaron Swartzin muiston kunniaksi.
Dropbox kertoo Twitterissä, että palvelu toimii jälleen. Tilille tulee kuitenkin jatkuvasti ilmoituksia, että palvelun käytössä on edelleen ongelmia.
The Verge kertoo, että Dropbox ei ole vahvistanut eikä kieltänyt sitä mahdollisuutta, että palvelukatkos liittyisi jotenkin ulkopuolisen tahon toimiin.
Uusimmat
-
06:33
Biden: Täysimittainen sota Lähi-idässä on vältettävissä
-
06:29
Niskajumin syy tulkitaan usein väärin – tosiasiassa yleisin migreenin oirekuva
-
06:15
Tuskainen potilas ihmeissään jopa kahteen vuoteen räjähtäneestä leikkausjonosta: "Tuntuu hurjalta"
-
06:13
HJK:lle rökäletappio Konferenssiliigassa
-
06:00
Lasten kiekkopelissä kuohuttava tilanne – Jääkiekkoliitolta järeä vastatoimi
-
06:00
Tutkijalta kovaa arvostelua Suomen koronarokoteohjelmalle – "Tämä tauti on paljon muutakin"
-
05:49
Ukraina väittää: ATACMS-ohjus tuhosi Venäjän "silmät"
-
05:43
Jo 210 kuollut Helene-myrskyssä
-
05:34
MT: Liki puolet suomalaisista hyväksyy Ylen rahoituksen leikkaamisen
-
05:21
USU: Ministeri haluaa selvittää Elokapinan lakkauttamista
-
05:19
Vapautuuko Turun terroristi vuonna 2029? Asianajaja ei tähän usko
-
05:11
Israel teki valtavan iskun Beirutiin
-
05:00
Israel iski Länsirannalle – väittää surmanneensa Hamasin Tulkaremin johtajan
-
05:00
Hallitus yrittää yhtenäistää tänään ulkopolitiikan linjaa – kiistakysymykset syyniin presidentin johdolla
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
Lataa lisää