USA 2000. Ohjaus: Nancy Meyers. Käsikirjoitus: Josh Goldsmith ja Cathy Yuspa. Tuotanto: Matt Williams ja Susan Cartsonis. Kuvaus: Dean Cundey. Leikkaus: Stephen A. Rotter. Pääosissa: Mel Gibson, Helen Hunt, Marisa Tomei, Mark Feuerstein, Alan Alda, Lauren Holly. Kesto: 127 min.
Miehistä järjestystä on järistelty viime aikoina useammassakin Hollywood-komediassa; mahtisonni Gere tanssi hauskasti hameelliisten pillin tahtiin Tri T ja naiset -hurvittelussa, ja nyt saa toinen arkkimacho Mel Gibson kyytiä Nancy Meyersin uudessa elokuvassa. Kuinka käykään, kun mies alkaa ensimmäistä kertaa kuunnella mitä nainen haluaa?
Nick Marshall (Gibson) on todellinen miesten mies, menestyvä mainospäällikkö ja naseva naistennaurattaja, jota palvovat niin ex-vaimo, tytär, työtoverit kuin rakastajattaretkin - tai niin Nick ainakin luulee. Sitten odottamattoman sähköisen purkauksen myötä orhi alkaa kuulla mitä naisten pään sisällä liikkuu: siis mitä fiksumpi sukupuoli todella tuumaa kaksilahkeisten törmäilyista. Omahyväiset harhaluulot alkavat karista ja ego eltaantua nopeaan tahtiin, mutta Nick saakin kuningasoivalluksen: kun tietää naisen todelliset ajatukset, voi häntä myös paremmin hallita.
Uusi erityislahja tulee kipeään tarpeeseen, kun kunnianhimoinen Darcy Maguire (Helen Hunt) vie osastonjohtajan himoitun paikan Nickin nenän edestä. Meediona on helppo metkuilla mattoa alta pätevältäkin kilpailijalta ja hametta korviin tyttöystävältä; vaan samaan syssyyn myös miehen omatunto herää. Ja tietenkin Suuri Rakkaus.
Ohjaaja Meyers ei nokkelan käsikirjoituksen ansiosta sorru opettavaisuuteen, vaan pistää sujuvasti pökköä pesään ja puhaltaa henkilöihinsä elävän hengen. Raikkaasti kyseenalaistetaan asetelmia, jotka niin usein näyttävät itsestäänselvyyksiltä mutta joiden takaa paljastuu yllättäviä totuuksia. Rautalangan sijaan elokuvan sanomaa värittää rento huumori, ja vain muutamat turhat siirappisuudet latistavat herkullista kokonaisuutta. Tappaviin aseisiin tottunut muskelimussukka Mel Gibson tehnee nyt vaikutuksen myös niihin, joita hänen taivaansiniset silmänsä ja poikamainen hymynsä oksettavat; mieshän hallitsee jopa itseironian! Joka toisessa nykyleffassa näyttelevä Helen Hunt on tämän hetken naisnäyttelijöiden kirkkaimpia tähtiä, josta tähden elkeet tyystin uupuvat. Hunt samanaikaisesti sädehtii ja on niin ihmeen tavallinen, että hänen jokaiseen sanaansa on pakko uskoa. Jopa miehen kapasiteetilla?