Mitä kumppanisi ajattelee tuloistasi? Tutkimus: Mies alkaa stressata, jos nainen tienaa "liikaa"

Mistä apua kun varattomuus estää harrastamisen? 6:29
Mistä apua, kun varattomuus estää harrastamisen?

Vuosia kestäneen selvityksen mukaan mies on onnellisimmillaan, kun nainen tienaa hieman vähemmän kuin hän.

Mitä kumppanisi ajattelee tuloistasi? Riippuu niiden määrästä, kertoo amerikkalaispareja havainnoinut tutkimus. Vuosia kestäneen selvityksen mukaan mies on onnellisimmillaan, kun nainen tienaa 40 prosenttia talouden tuloista, kertoo Good Morning America.

Jos naisen tulot paranivat liikaa, miehen stressi lisääntyi

Tutkimuksessa seurattiin 6000 amerikkalaisparia 14 vuoden ajan. Parit mittasivat tutkimusaikana esimerkiksi sitä, miten surullisiksi, hermostuneiksi tai toivottomiksi kokivat itsensä.

Miehet olivat keskimäärin enemmän psykologisesti stressaantuneita, jos he toimivat perheen ainoajana elättäjänä. Stressi väheni, jos perheen nainenkin kävi töissä, mutta oli vähäisimmillään, kun nainen tienasi 40 prosenttia talouden tuloista. Jos naisen tulot tästä paranivat, miehen stressi lisääntyi jälleen.

Korkeinta psykologista stressiä kokivat miehet, jotka olivat taloudellisesti riippuvaisia vaimoistaan.

"Jos nainen tienaa enemmän kuin mies, se voi aiheuttaa kroonista stressiä"

Ainoa poikkeus olivat parit, joissa vaimo tienasi puolet tai yli puolet kaikista tuloista jo avioitumisen aikaan. Miehet, jotka tietoisesti naivat naisen, jolla oli samanlaiset tai suuremmat tulot kuin miehellä itsellään, eivät kärsineet psykologisesta stressistä, kertoo tutkimusta tehnyt ekonomisti Joanna Syrda Bathin yliopistosta.

Tulosten mukaan sukupuolinormien ylläpitäminen aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia paitsi naisten uriin, myös miesten mielenterveyteen.

– Tämä voi olla krooninen tila, jos nainen tienaa enemmän kuin mies, se voi aiheuttaa kroonista stressiä, Syrda kuvailee.

Lue myös:

    Uusimmat