Missä he ovat nyt: Zico Hjelm puurtaa siviilityössä – palo valmentamiseen hiipumassa

54-vuotiaalla Ari ”Zico” Hjelmillä on takanaan poikkeuksellisen komea ura sekä pelaajana että valmentajana. Nyt hän on ollut kuitenkin ulkona jalkapallokuvioista jo kuusi vuotta, mitä miehelle kuuluu? Ja yhäkö paluu jalkapallon pariin kiinnostaa?

Hjelm pelasi urallaan Ilveksen ja HJK:n paidassa 289 liigaottelua, joissa syntyi muhkeat 151 maalia. Ura sisälsi myös kolme visiittiä Saksaan. Bundesliigan Stuttgarter Kickersissä Hjelm pelasi 55 ottelua vuosina 1988-1990 ja hän teki sielläkin kymmenen maalia.

Kakkosbundesliigan St Paulissa hän pelasi 1992-1994 yhteensä 48 ottelua tehden seitsemän osumaa. Suomessa siihen asti aina Ilveksessä pelannut Hjelm siirtyi kaudeksi 1995-1996 HJK:n paitaan, minkä jälkeen lopetti uransa. Klubissakin syntyi vielä 12 osumaa 31 ottelussa, joten maalijyväänsä Hjelm ei koskaan kadottanut.

Maaotteluita kertyi tasan 100 ja osumia 20.

Työ syö nyt kaiken ajan

Hjelm aloitti valmentamisen 1997 Ilveksessä, mutta kukkaan hän puhkesi Tampere Unitedissa 2001-2010: takanreunalle kertyi TamU:n peräsimessä kolme Suomen mestaruutta, Suomen cupin voitto sekä iso määrä pelejä Euroopan kentillä. Nyt Hjelmillä on elämässään täysin toisenlaiset haasteet.

- Tampereella olen edelleen ja asun tismalleen samassa paikassa kuin aina ennenkin. Työskentelen Adecco Finlandin Länsi-Suomen aluejohtajana. Työ vie paljon aikaa ja matkustuspäivä tulee todella paljon, työajasta melkein puolet, Hjelm sanoo.

- Olin aiemmin Sihti Oy:n asiakkuusjohtajana ja kansainvälinen pörssiyhtiö Adecco Group osti meidät kesällä. Nyt rakennamme uutta tiimiä.

Hjelmin työura on nyt siinä pisteessä, että omaa aikaa jää valitettavan vähän.

- Työni on vaativaa, mutta tykkään siitä todella paljon. Työn vastapainoksi yritän pelata golfia niin paljon kuin mahdollista. Vähäiseksi se on kuitenkin jäänyt, mutta onneksi sentään osa asiakkaistani pelaa myös ja olen päässyt kentälle heidän kanssaan.

- Lisäksi seuraan tiiviisti nuoremman lapseni jalkapalloharrastusta ja vietän paljon aikaa hänen kanssaan. Omasta liikuntaharrastuksestani olen valitettavasti joutunut tinkimään, työ ja perhe vievät kaiken ajan. Minimiin se oma liikunta on jäänyt, Hjelm myöntää.

Jalkapalloa hän kuitenkin ehtii edelleen seurata aktiivisesti.

- Edellisen pelin kävin katsomassa Malagassa kaksi viikkoa sitten. En muista edes joukkueita, mutta se oli 2000-syntyneiden juniorien peli. Seuraan jalkapalloa edelleen paljon, varsinkin Ilveksen pelejä Tampereella aina kun ehdin.

Hjelm on Raholan Pyrkivän kasvatti, mutta siirtyi jo nuorena Ilvekseen, Edustusjoukkueessa hän ehti pelata 13 kaudella. Niinpä vanhan seuran nousu lämmittää mieltä.

- Ilves on onnistunut tosi hyvin. Se on yhtenäinen ja kurinalainen joukkue, joka pelaa puolustamisen kautta. Ilveksen pelissä näkyy kyllä se, että valmentaja Jarkko Wiss oli aikanaan mukana Tampere Unitedin menestystarinassa, pelisysteemi ja ryhmitys on mielestäni hyvin samanlainen.

- Kansainvälisille kentille pääseminen olisi Ilvekselle mestaruus ja erittäin lähellä se nyt on, Hjelm ruotii entisen seuransa hyvää tilannetta.

Tampere Unitedin tarina lämmittää

Huikean menestyksekkään valmennusuransa Hjelm teki Tampere Unitedissa, jonka loppu oli kaamea. Seura suljettiin pois Palloliiton alaisista sarjoista keväällä 2011 taloussotkujen vuoksi. Edessä oli konkurssi.

Sen jälkeen tarina onkin uskomaton. Seuran kannattajat perustivat Tamu-K-nimisen seuran, joka pelasi kuutosdivarissa 2012. Se nousi 2015 jo Kolmoseen ja sulautui yhteen pöytälaatikossa odottaneen Tampere Unitedin kanssa jatkaen pelejä vanhalla nimellä. Ja nyt se nousi tämän kauden päätteeksi jo Kakkoseen. Hjelm on seurannut tarinaa innolla.

- Olen seurannut TamU:n pelejä tänä vuonna, ja olen nähnyt heidän ihailtavan tahtotilansa ja tapansa toimia. Onhan se ihan uskomatonta, että seuran faniryhmä lähti viemään sitä juttua eteenpäin ja nyt he ovat jo Kakkosessa. Uskon, että se nousu jatkuu. Haaveeni on joskus vielä nähdä liigassa paikallisottelu Ilves-Tampere United, ja uskon, että se myös toteutuu, Zico visioi.

Kumpi on lähempänä miehen sydäntä, Ilves vai Tampere United?

- Mahdotonta sanoa. En koskaan pelannut TamU:ssa, olin siellä vain töissä. Ei tuohon ole vastausta, toivon todella paljon, että molemmat menestyvät.

Paluu valmentajaksi ei ole enää varmaa

Pari vuotta sitten Hjelm sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että palaa vielä valmentajaksi. Nyt hän ei ole enää satavarma.

- Samaa mieltä mää voin olla, mutta uusi työni sitouttaa minut nyt tähän ihan täysin. Se että milloin palaan, koska palaan tai palaanko koskaan, siihen en osaa nyt sanoa yhtään mitään. Mutta sitäkään en sano, ettenkö vielä joskus valmentaisi. On minua vielä tänäkin vuonna kysytty liigajoukkueen valmentajaksi, vaikka taukoa tässä on ollut. Jonkinlainen muistijälki on näköjään jäänyt ihmisten mieliin.

Kun ura TamU:ssa päättyi, oli Hjelmin mitta täynnä.

- Silloin ei ollut mitään poltetta jatkaa, Unitedin viimeiset kaksi vuotta olivat todella raskaat, se poltti kynttilää molemmista päistä. Silloin ei puhuttu vain valmentamisesta vaan kaikista muistakin raskaista asioista.

- Se söi miestä ja halusin pitää taukoa. Halusin siviilityöpaikan ja tuoda niitä valmennusoppejani työhöni mahdollisuuksien mukaan.

- Onneni oli se, että sain tehdä valmentamisen jälkeen kaksi vuotta TV-kommentaattorin töitä, se oli minulle tavallaan tyyny, joka pehmensi sitä valmennusuran päättymistä. Jouduin silloin myös analysoimaan ja ottamaan selvää joukkueiden pelitavoista ja joukkueista ylipäätään paljon enemmän.

- Kun tulin sen jälkeen tähän liike-elämään mukaan, niin ei ole ollut ikävä takaisin. Varsinkin kun olen huomannut, että Veikkausliigan taso tulee koko ajan alaspäin. Liigalla ei ole sellaista ammattilaisprofiilia ja joukkueiden tasoerot ovat tosi suuret.

Fantastinen valmennusura – kruununa europelit

Valmentajana Hjelm saavutti kolme mestaruutta ja Suomen cupin voiton. Hänet valittiin kolmesti Vuoden Valmentajaksi. Eniten lämmöllä hän muistelee silti kansainvälisiä pelejä. 2007 Tampere United kaatoi Mestarien liigan karsinnan kakkoskierroksella kovan Levski Sofian. Lohkovaihe oli yhden otteluparin päässä, mutta Rosenborg romutti unelman.

- Jatkuva menestyminen oli hienoa, sekä se kansainvälisyys. Pelasimme melkein 40 kansainvälistä ottelua ja se oli tosi iso asia. Ja tietysti 2006 ja 2007 olivat huikeita vuosia, kun voitimme kaiken Suomessa, mitä oli voitettavissa. Se oli jatkumo, eikä mikään yhden kilpailun voittaminen. Voitimme Lahti-cupin, Liigacupin, Suomen cupin ja mestaruuden.

- Hienoa oli juuri se, että TamU ei ollut mikään tähdenlento. Lisäksi pelaajat kehittyivät paljon ja heitä myytiin paljon ulkomaille ammattilaisiksi.

- Minua ilahdutti sekin, että TamU:n menestystä ei rakennettu rahalla. Kun voitimme ensimmäisen mestaruuden, budjettimme oli keskikastia. On aina hienoa huomata, että urheilussa tekemisellä on merkitystä, eikä menestystä voi vain rahalla ostaa, Hjelm painottaa.

Bundesliigassa runkopelaajana

Jos oli miehen valmennusura hieno, niin oli pelaajaurakin: Suomen mestaruus, Cup-voitto, kaksi SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia. Vuoden Pelaajaksi Hjelm valittiin 1987. Parasta aikaa pelaajana ei tarvitse kuitenkaan kauan miettiä.

- Saksan aika ilman muuta. Pelaaminen Bundesliigan joukkueessa runkopelaajana ja se arvostus siellä oli mahtavaa. Se muutti minua persoonana paljon ja määrittää edelleen sitä, millainen ihminen olen nyt. Se auttoi minua myös ymmärtämään johtajuutta ja pitkäjänteistä määrätietoisuutta. Siellä saatuja oppeja toin omaan valmentamiseeni todella paljon.

Uransa yksittäistä ikävintä muistoa Hjelm ei sen sijaan osaa nimetä.

- Ikävimmät muistot liittyvät aina loukkaantumisiin, ne ovat pelaajalle kamalia juttuja. Ja nyt 54-vuotiaana tietää joka päivä joskus pelanneensa; roppa huutaa hoosiannaa ja polven tekonivelellä mennään. Aika kovat arvet pitkä ja intensiivinen ura jätti, eikä näistä enää koskaan eroon pääse.

Hjelm pelasi urallaan peräti 100 maaottelua. Hän on seurannut Huuhkajien pelejä tarkalla silmällä.

- Sama virsi kuin aina ennenkin, odotusarvo on olemassa. Suomalaisen jalkapallon isoimpia asioita olisi se, että lippulaivamme maajoukkue menestyisi, silloin liigan arvostus ja yleinen arvostus nousisi. Se toisi täysin uutta potkua faneihin, yhteistyökumppaneihin ja ihan kaikkeen.

Teemme haastattelua samana päivänä, jolloin Suomi kohtaa illalla Islannin toisessa MM-karsintaottelussa.

Kovin luottavainen Hjelm ei ole lopputurnauspaikkojen suhteen ainakaan lähitulevaisuudessa. Hänen mielestään suomalaisilta jalkapalloilijoilta puuttuu ”mojo”.

- Valitettavasti tuo touhu ei tällä hetkellä näytä siltä, että mitään isoa olisi tapahtumassa. MM-karsinnan avauspeli Kosovoa vastaan oli todella kuvaava. Siinä nähtiin, mikä valtava ero sillä on, kun joukkueella on intohimo ja sydän pelaamisessa. Kun he pelasivat ensimmäistä maaotteluaan, he antoivat joka ikinen hetki kaikkensa. Suomi oli ihan kusessa ja sai olla tyytyväinen tasapeliin.

- Miksi sitä samaa valtavaa paloa ei ole Suomen pelaajissa, kun maajoukkuepaita laitetaan päälle? Pitää virittäytyä niin, että siellä mennään sata tapissa ihan koko ajan. Juuri sille puolella meidän pitäisi saada joku sähköpiikki.

Asenne ensin – taktiset nyanssit sitten

Nykyjalkapallossa puhutaan taktiikasta ja sen nyansseista enemmän kuin koskaan. Hjelm ei kiellä niiden merkitystä nykyvalmennuksessa, mutta muistuttaa, että niiden alla on oltava tukeva pohja.

- Puheet pallonhallinnasta ja taktisista nyansseista ovat ihan turhia ennen kuin se intohimo ja tahto löytyy. Ensin pitää olla täydellisen valmis taistelemaan ja laittamaan sitä persettä nurmeen, aletaan tapella niistä pisteistä, Hjelm kiivastuu.

- Intohimopelaamista kaipaan Suomelta todella paljon. Asenteen ja taisteluhengen pitää näkyä joka ikisessä pelissä. Totta kai taktisilla nyansseilla on iso merkitys, mutta asiat eivät voi mennä väärässä järjestyksessä. Ensin on oltava siellä pohjalla se intohimo ja asenne, sen päälle vasta voidaan rakentaa jotakin pelillisiä juttuja.

- Pitäisi olla oikeasti ylpeä siitä, että se Suomi-paita on päällä. Koska olemme oikeasti pelanneet hyvän maaottelun? Sellaisen, josta voisimme sanoa, että olipas tosi hyvä peli. Enkä tarkoita nyt tulosta. Minä en ainakaan muista.

Ehdotan Gijonin ihmettä 22.3.2013, kun Suomi haki vieraissa tasapelipisteen Espanjalta MM-karsinnoissa.

- No ehkä se on lähimpänä sitä, koska tulos oli loistava, puolustimme niin perkuleesti. Kerran taidettiin käydä siellä vastustajan päässä tekemässä se maali. Millä me sen hyvän tuloksen saimme? Puolustamalla. Kysymys kuuluu, että jos me pelasimme silloin tasan Espanjan kanssa, miksi pelaamme nyt kotona tasan Kosovon kanssa? Mennäänkö meillä liiaksi sen pelinhallinnan idean kautta? Ei se ole mitään pelinhallintaa, että syötellään alakerrassa keskenään ja veskarille, ja sitten lasketaan jotain prosentteja.

- Kosovoa vastaan taisimme saada hyökkäyspäässä noin kolme syöttöä omille. Emme me hallitse pelejä hyökkäysalueella, vain puolustuspäässä. Silloin on mielestäni ihan turha puhua mistään pelinhallintajalkapallosta. Ja sitten vielä valmentajat menevät näiden tilastojen varjolla tähän vipuun, Hjelm pauhaa.

Maalinteon sietämätön vaikeus

Kun Hans Backe valittiin Mixu Paatelaisen jälkeen päävalmentajaksi, nosteli moni kulmakarvojaan. Hjelm ei miestä tuomitse, vaikka Backen avausvoitto on edelleen ottamatta.

- Backe on varmasti ihan hyvä valmentaja ja yrittää tuoda siihen peliin selkeästi jotakin. Maajoukkuevalmentajan työtä rajoittaa vain aina se, millaisista pelaajista hän voi joukkueensa valita. Onko meillä riittävästi hyviä kansainvälisen tason pelaajia, mitä lopputurnauksiin vaaditaan?

- Jokunen vuosi sitten oli Sami Hyypiää, Niemen Anttia, Jussi Jääskeläistä, Hannu Tihistä, Jari Litmasta ja muita. He olivat aika kovia pelaajia verrattuna tämän hetken maajoukkueeseen. Ja silloinkin oltiin ainoastaan lähellä kisapaikkaa.

Hjelm itse teki urallaan maaleja tasaisella syötöllä joka ikisessä seurassa, missä pelasi. Myös maajoukkueessa verkko heilui jatkuvasti. Miksi Suomen nykyhyökkääjät tuntuvat osuvan seurajoukkueissaan säännöllisesti, mutta maajoukkueessa tuskin koskaan?

- En tiedä, miksi vaikkapa Roman Eremenko pelaa aina seurajoukkueessa paremmin kuin maajoukkueessa. Toki siellä on parempia pelaajia ympärillä, muttei se kaikkea selitä.

- Ja jostain ihmeen syystä meidän hyökkääjämme tekevät kyllä seurajoukkueissaan paljon maaleja, mutta eivät maajoukkueessa. Siihen kun tietäisi vastauksen, soittaisin Ikäläisen Jukalle saman tien.

- Näillä nykyisillä maalimäärillä ei maajoukkue voi pärjätä, on ihan turha puhua lopputurnauksista, jos ei maaleja ala tulla. Tämä laji on maalintekokilpailu.

- Laskin joskus, että hyökkäysalueella tarvitaan 4-5 onnistunutta syöttöä peräkkäin, että joku pääsee maalipaikkaan. En ole nähnyt neljän hyvän syötön ketjua hyökkäysalueella Suomelta. Jos niitä ei tule, ei tule edes mahdollisuutta tehdä maalia.

Yksi toivonkipinä suomalaiseen jalkapalloon ja nimenomaan maalintekoon löytyy. Joel Pohjanpalon Hjelm pani isolla punakynällä merkille jo viisi vuotta sitten.

- En halua olla mikään besserwisser, mutta kun olin TV-hommissa ja näin hänen pelaavan ensi kertaa HJK:ssa 17-vuotiaana, yritin jo silloin herätellä TV:n välityksellä silloista päävalmentajaa Mixu Paatelaista, että hän ottaisi tuon jätkän mahdollisimman pian maajoukkuerinkiin.

- Hän on ehdottomasti sellainen pelaaja, jolla on hyvä tulevaisuus. Hänessä on maalintekijän mielikuvitusta ja hän on riittävän itsekäs ylhäällä. Pohjanpalo hakee maalipaikkoja koko ajan ja on nimenomaan vaarallinen. Jos hyökkääjä ei ole vaarallinen, hän ei ole enää hyvä hyökkääjä.

- Pohjanpalolla on koko ajan sellainen maalipilke silmäkulmassa, kun se luikertelee sieltä. Uskon että hänestä tulee todella kova maalintekijä myös maajoukkueelle, Hjelm arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja