Milla Romppanen missimenestyksestä: Nyt on kaikkensa antanut olo

Milla Romppanen Miss International -kilpailussa Japanissa.
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 11.11.2014 18:15

MTV VIIHDE

Miss International -kilpailussa neljänneksi perintöprinsessaksi kruunattu Milla Romppanen kertoo tunnelmistaan kisahumun keskeltä.

Miss Suomi 2014 -kilpailussa toiseksi perintöprinsessaksi sijoittunut Milla Romppanen kilpaili tiistaina kansainvälisen kauneuskilpailun finaalissa Japanissa. 

Milla Romppanen valittiin Miss International -kilpailun viidenneksi eli voittajan neljänneksi perintöprinsessaksi. 

– Aivan mahtava fiilis! Kova työ palkittiin ja nyt on kaikkensa antanut olo. Annoin itsestäni sata prosenttia niin kiertueen kuin finaalinkin aikana ja se on minulle se ykkösjuttu, onnellinen Romppanen kuvailee MTV.fille.

Nainen kertoo olevansa sijoitukseensa enemmän kuin tyytväinen, sillä tavoitteenaan Romppanen piti kärkikymmenikön joukkoon pääsemistä.

– Kaikista eniten toivoin Top kymppiin pääsemistä, sillä halusin todella päästä pitämään sen finaalipuheen. Ja kun sitten pääsin finaaliin ja sijoituin vielä viiden parhaan joukkoon, niin en voi olla kuin tyytyväinen, sillä vastassa oli todella kovia tyttöjä, Romppanen kertoo.  

Japanissa käytyyn kilpailuun osallistui kaiken kaikkiaan 73 kaunotarta eri maista. Miss International -kruunun vei Puerto Ricon edustaja Valerie Hernandez. 

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit