Minttu Räikkösen ranne murtui ja käsi on nyt kipsissä – Kimi Räikkönen auttoi vaimoaan ja taiteili hänelle näpsäkän kampauksen

Kimi Räikkönen sai näyttää taiteellisen puolensa, kun Minttu-vaimon ranne murtui.

F1-kuljettaja Kimi Räikkönen viettää vaimonsa Minttu Räikkösen sekä lastensa Robinin ja Riannan kanssa aikaa Suomessa, sillä F1-kausi ei ole vieläkään päässyt starttaamaan.

F1-sarja tiedotti aiemmin tällä viikolla, että sen tavoitteena on aloittaa kausi heinäkuun alussa Itävallassa. Ensimmäinen osakilpailuviikonloppu ajettaisiin Spielbergin Red Bull Ringillä 3.-5. heinäkuuta.

Etenkin Minttu on lisännyt paljon videoita Instagramin tarinoihin Suomesta. Videoiden perusteella perhe on viettänyt paljon aikaa kotonaan ja myös motocrossradalla, koska perheen vanhempi lapsi Robin, 5, tykkää huristella radalla mopolla ja puolestaan toukokuussa kolme vuotta täyttävä Rianna ajelee mönkijällä.

Mintulle on käynyt koronakriisin aikana tapaturma, asia paljastuu hänen Instagramin tarinoistaan. Mintun ranne on murtunut ja hänen kädessään on tällä hetkellä punainen kipsi, joka ylettyy ranteesta lähes kyynärtaipeeseen.

Murtuneen ranteensa vuoksi Mintun on vaikea laittaa tällä hetkellä pitkiä hiuksiaan, joten apuun riensi itse formulatähti. Minttu julkaisi Instagramin tarinoissa kuvan, kun Kimi oli taiteillut vaimolleen näpsäkän kampauksen. Minttu kuvaili miehensä luomaa kampausta itkunauruhymiöllä, tuli-emojilla ja ok-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat