F1 saa rajua ryöpytystä "vastuuttomasta ja tyhmänrohkeasta" suunnitelmastaan – rengaspomo ihmeissään: "Miten on edes mahdollista tiedottaa asiasta?"

Formula ykkösten suunnitelma kauden aloittamisesta saa risuja F1-sarjan rengasvalmistajan Pirellin pomolta Paul Hemberylta.

F1-sarja tiedotti aiemmin tällä viikolla, että sen tavoitteena on aloittaa kausi heinäkuun alussa Itävallassa. Ensimmäinen osakilpailuviikonloppu ajettaisiin Spielbergin Red Bull Ringillä 3.-5. heinäkuuta.

Itävallan lisäksi suunnitelmissa on ajaa osakilpailu myös Ison-Britannian Silverstonessa heinäkuun aikana. F1:n toimitusjohtaja Chase Carey on pitänyt kiinni sarjan tavoitteesta ajaa tällä kaudella 15–18 kisaa.

Rengasvalmistaja Pirellin urheilujohtaja Paul Hembery kuvailee F1:n suunnitelmaa koronaviruspandemian aikana yksinkertaisesti ”vastuuttomaksi”.

– Miten on edes mahdollista tiedottaa asiasta nyt, kun on niin paljon asioita, joita emme tiedä? Hembery hämmästelee brittilehti The Sunille.

– Eurooppa on suljettu, joten ajatus ajamisesta heinäkuussa on tämän epätietoisuuden vallitessa tyhmänrohkea. Jos F1:n pitäisi tiedottaa jostakin, se olisi kauden peruminen ja todellisen suunnitelma B:n laatiminen.

Hembery tunnustaa, että F1:n toiminnassa kyse on vain rahasta ja selviytymisestä, kuten millä tahansa alalla tällä hetkellä.

F1-tallien matkustaminen, majoittuminen ja varikkotoiminta osakilpailuviikonloppuna ovat kaikki uhkia taudin leviämisen kannalta.

Jokaisella kymmenellä F1-tallilla on noin 80 työntekijän henkilökunta. Kun työntekijöiden määrään lisää kisajärjestäjät, FIA:n virkailijat, lääkintähenkilökunta ja tv-tuotannosta vastaavat työntekijät, paikalle yhteen GP-viikonloppuun saapuu reilusti yli tuhat ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat