Kylpyammeessa on ihana viettää rauhallisia hetkiä päivän päätteeksi, mutta turhan usein itse amme jää kuitenkin pesemättä.
Kylpyammeessa pulahtamisen jälkeen olo on yleensä rentoutunut ja raikas, mutta muistatko milloin viimeksi pesit ammeesi?
Kylpyammeen saa ihanan puhtaaksi kahdella näppärällä keinolla.
Tuoksuva seos
Martha Stewart neuvoo sivustollaan pesemään kylpyammeen ruokasoodan, veden, nestemäisen saippuan ja antibakteeristen eteeristen öljyjen avulla.
Sekoita teelusikalliseen nestemäistä saippuaa muutama tippa valitsemaasi antibakteerista eteeristä öljyä. Lisää tähän seokseen hieman yli kaksi desilitraan ruokasoodaa. Lisää joukkoon vettä sen verran, että seoksesta tulee hieman liisterimäinen. Laita seosta karkeaan pesusieneen tai esimerkiksi juuriharjaan ja hankaa amme puhtaaksi.
Etikkaliuos
Kylpyammeen saa puhtaaksi myös kukkarolle hieman sopivamman niksin avulla. Sen saa nimittäin helposti puhtaaksi ja kirkkaaksi suolan ja etikan avulla.
Ensimmäisenä kannattaa koko allas kostuttaa vedellä. Valmista sen jälkeen suolasta ja väkiviinaetikasta liuos, joka sisältää yhtä paljon molempia ainesosia; esimerkiksi 1 dl suolaa ja 1 dl etikkaa. Kastele sitten hankaussieni, tiskiharja tai esimerkiksi juuriharja seoksessa ja hankaa kylpyamme puhtaaksi. Muista huuhdella amme sen jälkeen vedellä.
LUE MYÖS:
8 keittiövinkkiä: Sitruuna astianpesukoneeseen
Raikas ja siisti kylpyhuone yksinkertaisilla vinkeillä
Kylpyhuone kuntoon: Puhdista nämä paikat säännöllisesti
Puhdista suihkun lasiovet roiskeista
Tee vielä oma saippuateline kylpyhuoneeseesi Maria Nordinin ohjeilla:
Sumo video id
Lähde: Marthastewart.com
(MTV LIFESTYLE)