Ystävyyssuhteilla on merkitystä jopa terveyteen ja hyvinvointiin. Millaista sitten on hyvä ystävyys?
Psykologi ja psykoterapeutti Suvi Laru kertoo Huomenta Suomessa, että hyvä ystävyys ei synny pelkästä viestittelystä tai toisen elämän seuraamisesta sosiaalisessa mediassa, vaan se vaatii jotain olennaisempaa.
– Kyllä ystävyyssuhteet tarvitsevat kohtaamista, aitoa aikaa ja myös resursseja laittaa siihen suhteeseen, hän sanoo.
Hyvä ystävyys ei Larun mukaan tarkoita jatkuvaa yhteydenpitoa, vaan sitä, että molemmat ovat kiinnostuneita toistensa elämästä ja valmiita pysähtymään toisen äärelle silloin kun nähdään.
– Se on vastavuoroisuutta. Ajoittain siinä täytyy olla aikaa pysähtyä, kuulla, jakaa ja ihan kohdata ja koskettaa, Laru kertoo.
Ystävä osaa myös ohjata
Larun mukaan on tärkeää huomioida se, että ystävinä ollaan toisille läsnä myös vaikeissa elämäntilanteissa.
– Mutta sitten, kun meillä on isommat haasteet, ystävänä osaat myös ohjata, että hei, mulla on ehkä vähän huoli, hän kertoo.
Laru muistuttaa, että ystävyys on vastavuoroisuutta.
– Molempien toiveet ja tarpeet tulee tulla kuulluksi, myös niiden huolien kantamisessa, hän sanoo.
