Mikko Rantasen pistetehtailussa ällistyttävä fakta – on täsmälleen Peter Forsbergin uran parhaan kauden tahdissa!

Kaksi tehopistettä iskenyt Rantanen: Ei saatu paikoista sisään 2:43

Jääkiekon NHL:n pistepörssiä johtava Mikko Rantanen on pelannut kauden 27 ensimmäistä ottelua kolmanneksi kovimmilla tehoilla koko Colorado Avalanchen seurahistoriassa, kun huomioon otetaan myös sen edeltäjä Quebec Nordiques (1972–1995).

Pääkuvan videolla Rantanen kertoo, uskaltaako hän jo haaveilla 100 tehopisteen rajapyykistä.

Rantanen on nakutellut pinnat 11+34=45. Hän on täsmälleen samassa tahdissa kuin ruotsalaislegenda Peter Forsberg oli NHL-uransa parhaalla kaudella pisteiden valossa. Tuolla sesongilla Forsberg iski ensimmäisiin 27 otteluunsa juuri 45 pinnaa ja nakutti 82 runkosarjaotteluun kaikkiaan tehot 30+86=116.

Forsbergin tahti riitti lopulta NHL:n pistepörssissä viidenneksi, kun noihin aikoihin tehoja värkättiin yleisesti tätä päivää roimemmin. 70 ottelua sillä runkosarjakaudella pelannut Pittsburgh Penguinsin Mario Lemiux oli pörssiykkönen pinnoin 69+92=161.

Eniten pisteitä Coloradon/Quebecin seurahistoriassa 27 ensimmäisiin otteluun on merkkauttanut Marian Stastny kaudella 1982–83, jolloin hän iski tuossa ajassa 51 paunaa. Toisena tilastossa on hänen veljensä Peter Stastny samalta kaudelta 47 pinnalla 27 ensimmäiseen peliin.

Jos Rantanen jatkaisi samalla pistekeskiarvolla kuin nyt (1,67 pistettä/peli), hänellä olisi 82 runkosarjaottelun jälkeen kasassa huimat 137 pinnaa.

Colorado-luotsi Bednar: Olimme onnekkaita kun selvisimme ensimmäisestä erästä 1:21

Lue myös:

    Uusimmat