Mies teki yhden kriittisen virheen saapuessaan työhaastatteluun – älä tee näin, mikäli haluat työpaikan: "Kiitos, mutta haastattelu päättyy tähän"

Erään yrityksen talousjohtajaksi esittäytyvä nainen varoittaa sosiaalisessa mediassa ihmisiä sortumasta pahaan virheeseen työhaastattelussa. Tapauksesta kertoo brittilehti Mirror. 

Työhaastattelu on usein jännittävä tilanne kenelle tahansa. Hermostuneisuus ja jännitys voi purkautua haastattelutilanteessa monella eri tavalla, mutta onneksi rekrytoijat ymmärtävät yleensä itsekin tilanteen ja osaavat olla armollisia kandidaattia kohtaan. 

On olemassa toki asioita, joita ei Business Insiderin mukaan kannata sanoa ääneen työhaastattelun aikana – ellei halua saada mielistelijän leimaa otsaansa.

Työhaastattelutilanne voi alkaa ennemmin kuin uskotkaan

Nyt erään yrityksen talousjohtajaksi esittäytyvä nainen kertoo Redditin ”Life Pro Tips” -foorumilla yhden varoittavan esimerkin työhaastattelutilanteesta. Nainen väittää mieshaastateltavan pilanneen mahdollisuutensa alle viidessä minuutissa saapuessaan työhaastatteluun. Aihe on herättänyt kiivaan keskustelun Redditissä. 

–  Tänään eräs työnhakija pilasi mahdollisuutensa viidessä minuutissa siitä, kun hän saapui rakennukseen. Hän vähätteli vastaanottovirkailijaa. Kun vastaanottovirkailija tervehti, mies otti tuskin katsekontaktia. Virkailija yritti aloittaa keskustelua, mutta mies ei vieläkään vaivautunut katsomaan silmiin, eikä häntä kiinnostanut jutella. Mutta mies ei tiennytkään, että "vastaanottovirkailija" olikin todellisuudessa rekrytoinnista vastaava johtaja, eli työhaastattelija, nainen kertoo foorumilla.

Tämän jälkeen vastaanottovirkailijaksi naamioitunut rekrytoija kutsui miehen haastatteluhuoneeseen ja selitti tälle, miten talon jokainen työntekijä on arvokas ja ansaitsee kunnioittavaa käytöstä. Koska mies oli ollut niin töykeä ”vastaanottovirkailijalle”, rekrytoija ei pitänyt tätä hyvänä valintana tehtävään. 

– Kiitos, mutta haastattelu päättyy tähän. 

Siivoojia ja vastaanottovirkailijoita saatetaan konsultoida

Redditissä naisen tarina herätti paljon keskustelua. Suurin osa oli samaa mieltä siitä, että mies toimi väärin ja yleiset käytöstavat unohtuivat, mikä on huono merkki. Keskustelussa nousi esiin, että itse asiassa monissa työpaikoissa kysytään haastattelun jälkeen vastaanottovirkailijoilta, millaisen kuvan haastateltava oli antanut sisään astuessaan, ja miten hän oli kohdellut muita ihmisiä.

– Henkilö voi olla paras haettavaan tehtävään, mutta jos hän kohtelee vastaanottovirkailijaa huonosti, peli on pelattu, Redditissä kommentoitiin.

– Sama pätee myös siivoojiin. Myös heitä konsultoidaan joskus haastattelutilanteissa, yksi kommentoija huomautti.

– Sain kerran paikan, koska pidin ovea auki siivoojalle, joka oli juuri tulossa kärryjen kanssa sisään, eräs Reddit-käyttäjä kertoi.

Yhtiön talousjohtajaksi esittäytyvä nainen kertoi vielä yrityksen tehneen lisäselvityksiä haastateltavasta. Osa Reddit-käyttäjistä nimittäin nosti esille, että miehellä saattoi olla esimerkiksi autismin kirjoon liittyvä oireita, jolloin hänellä voisi olla vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa ja muun muassa katsekontaktin muodostamisessa.

Talousjohtajan mukaan tästä ei kuitenkaan ollut todistetusti kyse. Haastateltavan aiemmasta työpaikasta kävi ilmi miehen olleen sielläkin töykeä, erityisesti naisia kohtaan. 

– Minä jännitän hirveästi ja silloin on vaikea keskittyä muuhun kuin itse työhaastatteluun, joten olen joskus varmasti jättänyt huomiotta vastaanottovirkailijan tämän vuoksi. Ei siksi, että olisin ilkeä, vaan en vain ole pystynyt keskittymään. Tämä onkin hyvä muistutus itselleni siitä, että vuorovaikutus on tärkeää pitää mielessä, eräs Reddit-käyttäjä pohti.

Hyvä valmistautuminen työhaastatteluun on tärkeää

Julkisten työ- ja elinkeinopalveluiden nettisivuilla annetaan hyviä vinkkejä työhaastattelutilanteeseen. TE-palveluiden mukaan tärkeää on tehdä hyvä ensivaikutelma ja siihen auttaa muun muassa hyvä valmistautuminen.  Kun valmistaudut haastatteluun hyvin, voit itse tilaisuudessa rentoutua ja olla oma itsesi. Pieni jännittäminen ei haittaa.

Toimi seuraavasti ennen haastattelua:

  • Hanki tietoa työnantajasta.
  • Palauta mieleesi, mitä tehtävää olet hakenut ja mitä ilmoituksessa on sanottu.
  • Kertaa osaamisesi käymällä läpi ansioluettelosi. Valmistaudu kertomaan myös, millaisissa työtehtäviin liittyvissä asioissa saatat tarvita apua.
  • Valmistaudu kertomaan motiivit ja syyt työpaikkojen vaihdoksiin, aukkoihin CV:ssä ja valintoihisi elämässäsi.
  • Mieti kysymyksiä, joita haluat esittää tehtävästä ja työnantajasta.

Muista myös pukeutua haastatteluun haettavan tehtävän ja työnantajan mukaan. Ota mukaan hakemuksesi, työ- ja koulutodistuksesi sekä mahdollinen portfoliosi. Ole ajoissa paikalla, älä myöhästy.

Lähteet: Mirror, TE-palvelut

Lue myös:

    Uusimmat