Mies sai potkut, koska kieltäytyi työpaikan aftereista ja muista aktiviteeteista – ranskalaisoikeus linjasi, ettei työntekijän ole pakko olla "hauska"
Ranskalaisoikeus päätti, etteivät yritykset voi antaa potkuja työntekijöilleen hauskuuden puutteen vuoksi.
Muun muassa Business Insider ja Fortune uutisoivat tapauksesta, jossa Ranskan korkein oikeus päätti miehen oikeudesta olla tylsä työpaikallaan. Herra T -nimellä kulkeva mies sai potkut pariisilaisesta konsulttifirmasta, Cubik Partnersilta, vuonna 2015 muun muassa sen vuoksi, että oli kieltäytynyt osallistumasta after work -drinkeille ja tiimihenkeä parantaviin aktiviteetteihin.
Dokumenttien mukaan herra T sai paikan firmasta helmikuussa 2011 ja ylennyksen vuonna 2014. Maaliskuussa 2015 työntekijä sai kuitenkin kengän kuvan selkäänsä, kun hänet leimattiin "ammatillisesti epäpäteväksi". Potkujen syiksi listattiin esimerkiksi kieltäytyminen noudattamasta yrityksen "hauskoja" arvoja. Yrityksen mukaan herra T:n kanssa oli myös vaikea työskennellä ja hän oli huono kuuntelija.
Oikeus: Potkut annettiin väärin perustein
Oikeuden mukaan yrityksen "hauskoihin" arvoihin kuuluivat säännölliset ja pakolliset sosiaaliset tapahtumat, jotka kulminoituivat liialliseen, kollegojen kannustamaan alkoholinkäyttöön. Tapahtumissa esiintyi myös kiusaamista ja irtosuhteita.
CBS:n mukaan työntekijä kertoi kollegoidensa myös esimerkiksi simuloineen seksiakteja ja että hänet velvoitettiin erään kerran jakamaan sänky kollegan kanssa työpaikan retriitillä.
Marraskuun 9. päivänä annetussa oikeuden päätöksessä lausutaan, että koska herra T:n haluttomuus osallistua yrityksen "hauskoihin" arvoihin sekä hänen kriittinen käytöksensä olivat syitä potkuille, hänet oli irtisanottu väärin perustein. Oikeuden mukaan työntekijä käytti ilmaisun vapauttaan kieltäytymällä osallistumasta yrityksen sosiaalisiin aktiviteetteihin, eikä se voinut olla syy potkuille.
Miehelle määrättiin 3 000 euron korvaukset, mutta tämä vaatii vielä yli 460 000 euroa. Näistä korvauksista päätetään myöhemmin.
Yksi yrityksen perustajista, Olivier Cornut, vakuutti CBS:lle, että potkut annettiin täysin ammatillisista syistä, eikä suinkaan edellä mainittujen asioiden johdosta.
Katso myös: Tällainen on sober curious -ilmiö
Lähteet: Business Insider, Légifrance, Fortune, CBS, New York Post
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää