Variksen ampunutta miestä epäillään metsästysrikoksesta.
Miehen epäillään ampuneen varikseen Hyvinkään Viertolassa taajama-alueella viime perjantaina, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Miestä epäillään metsästysrikoksesta, aseen varomattomasta käsittelystä sekä luonnonsuojelurikoksesta.
– Kohteesta tavattu mies oli aluksi haluton selvittämään asiaa, mutta lopulta pitkällisen puhutuksen päätteeksi mies myönsi ampuneensa yhden linnun juuri ennen partion saapumista, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Lylykangas kertoo.
Miehen asuntoon ja autotalliin tehtiin kotietsintä. Poliisi takavarikoi mieheltä luvallisia aseita lupaharkintaa varten.
Poliisi muistuttaa, että varis on rauhoitettu lintu Etelä-Suomessa 10. maaliskuuta–31. heinäkuuta välisenä aikana.
– Lintujen ampuminen taajamassa on kielletty yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takia, ellei asianmukaista lupaa ole haettu, Lylykangas muistuttaa.
Poliisin mukaan häiritsevästi käyttäytyvien variksien pyydystämiseen voi kysyä lupaa riistakeskukselta. Poliisi kuitenkin kehottaa, että ennen tappamista selvitettäisiin vaihtoehtoiset menetelmät haittojen ehkäisemiseksi eikä heti turvauduta tappamiseen.

