Holmaston koru- ja rahaliikkeestä vietiin noin 600 000 euron arvosta koruja ja kelloja.
Helsingin keskustassa sijaitsevan Holmaston koru- ja rahaliikkeen murrosta epäillään kolmea henkilöä törkeästä varkaudesta. Poliisin mukaan esitutkinta on valmistumassa yhden henkilön osalta ja siirtymässä syyteharkintaan. Kyseinen epäilty on tehnyt poliisin kanssa yhteistyötä ja avannut osuuttaan tekoon.
Kahden muun epäillyn kohdalla tilanne on mutkikkaampi. Toinen heistä on vangittu poissaolevana, toisen henkilöllisyys on vielä selvittämättä.
Epäillyt ovat ulkomaalaisia, jotka saapuivat Suomeen viikkoja ennen tekoa, kukin omia reittejä käyttäen. Osa käytti myös vääriä henkilötietoja matkansa aikana.
Murto Holmaston koruliikkeeseen tapahtui Aleksanterinkadulla aamuyöllä maanantaina 27. huhtikuuta. Poliisin mukaan epäillyt saivat koruliikkeestä mukaansa satoja koruja ja kelloja noin 600 000 euron arvosta.
Teko keskeytyi, kun liikkeen murtohälytys toi poliisipartion nopeasti paikalle. Epäillyt pakenivat poliisia autolla, mutta joutuivat poliisin mukaan hylkäämään saaliinsa ja jatkamaan pakoaan jalan.

