Miehet pelastivat kengurun hyisestä vedestä – sydäntä lämmittävä hetki tallentui videolle

Kolme miestä pysähtyi Canberrassa Australiassa pelastamaan kylmään järveen jäänyttä kengurua.

Video shokkiin joutuneen kengurun pelastamisesta on pyörinyt useissa kansainvälisissä medioissa viime päivinä. Muun muassa News.com.au ja Yahoo uutisoivat sydäntä lämmittävästä videosta. Kohtaaminen tapahtui tiistaina 21. syyskuuta.

Aamu oli valjennut Australian pääkaupungissa Canberrassa hyisenä. David Boyd oli kahden ystävänsä kanssa ollut aamulenkillä Canberran Burley Griffinin varastoaltaalla. Auringon noustessa miehet olivat huomanneet rantavedessä paikoillaan seisovan kengurun.

Kenguru voi näyttää söpöltä, mutta se on vahva eläin, jonka potku voi olla vaarallisen kova. Miehet päättivät kuitenkin auttaa selvästi pulaan joutunutta kylmettynyttä eläintä.

Miehet auttoivat eläimen vedestä

Videolla kaksi miehistä kahlaa varovaisesti hyiseen rantaveteen kädet ojennettuna kohti hämmentynyttä paikoillaan pysyvää kengurua. Voit katsoa Davidin kuvaaman pelastusoperaation artikkelin yltä.

Sitten miehet nostavat kengurun ja kantavat sen takaisin kuivalle maalle. Tässä kohtaa tilannetta oli pysähtynyt seuraamaan usea ohikulkija. Eräs lähellä seisonut mies nappasi kengurusta kiinni, kun väsynyt ja kylmettynyt eläin oli luhistua rantahietikolle.

Kohmeinen kenguru

Videota kuvannut David neuvoi ohikulkijoita pysymään kaukana, mikäli kenguru päättää ottaa ja pomppia karkuun. Ahdistuneena eläin olisi saattanut potkaista jotakuta.

Kengurulla ei kuitenkaan tuntunut olevan voimia lähteä mihinkään. Tasapainoa hakiessaan eläin tarrasi vielä kiinni sitä tukeneeseen mieheen ja näytti ikään kuin kiittävän pelastajiaan.

– Se kiittää sinua! videon kuvannut David huudahtaa ystävilleen.  

"Vain Canberrassa"

David jakoi videon paikallisessa ryhmässä ja kertoi kengurun selvinneen kohmeisesta tilanteesta lopulta ehjin nahoin.

– Tällainen oli minun aamuni, vain Canberrassa. Hienosti nämä kaverit tekivät, he olivat oikeita sankareita. Sää oli hyinen, David kertoi alkuperäisessä julkaisussaan.

Video on sen koommin lähtenyt kiertämään verkossa ja useat ovat kiitelleet miesten rohkeaa valmiutta auttaa eläintä hädässä. Moni kuitenkin huomautti, kuinka onnekkaita miehet olivat, ettei kenguru potkaissut tai lyönyt ketään heistä.

– He tekivät tietenkin hienosti, mutta olivat myös niin onnekkaita, että tuo kenguru oli liian jäässä. Sen takajalat olisivat voineet repiä miehet kahtia, eräs kommentoi.

Kenguruiden yläkoukku voi tehdä ikävää jälkeä. Moni spekuloikin, että luultavasti kengurun jalat olivat niin kohmeessa, ettei se pystynyt käyttämään niitä potkimiseen.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähteet: News.com.au, Yahoo ja Reuters/Storyful

Lue myös:

    Uusimmat