Teslan nettimyynnissä oli porsaanreikä, jonka avulla mies onnistui hankkimaan itselleen viisi liki ilmaista autoa, yhdysvaltalainen MarketWatch-sivusto kertoo.
Vermontin osavaltiossa asuvan 34-vuotiaan Michael Gonzalezin pihaan tuotiin puolen miljoonan dollarin edestä Tesloja kahden vuoden aikana.
Hän aloitti huijauksen jo vuonna 2018, jolloin hän tilasi 58 000 dollarin Model 3:n 2 500 dollarin käsirahalla.
Kun Teslaa oltiin jo lähettämässä, hän lisäsi yllättäen tilauksen yhteyteen pankkitilin, jossa ei ollut rahaa.
Auto lähetettiin silti hänelle, ja Tesla sai tiedon maksun estymisestä vasta päiviä myöhemmin. Sitä ennen miehelle oli jo lähetetty omistustodistukset uudesta autosta.
Mies myi auton muutaman kuukauden sisällä.
