Meteorologi vastasi lukijoille: Trampoliinit kasaan ja irtain sisälle – näin varaudut illan myrskyyn

MTV Uutisten meteorologin Miina Mannisen mukaan voimakas myrsky saattaa aiheuttaa jopa vakavia vaaratilanteita.

Myrsky iskee Mannisen mukaan kaikkein koviten Oulu–Kokkola-linjalle. Siellä hänen mukaansa kannattaa kaikki irtain viedä pihalta suojaiseen paikkaan. Hän ei pitänyt MTV Uutisten Facebook-livessä hulluna ajatusta siitä, että esimerkiksi lasten trampoliinit vietäisiin tuulen armoilta suojaan. 

– Myös kaikkialla Pohjois-Lapissa, Länsi-Lapissa, etenkin tuntureilla, Perämerellä ja Pohjanmaan maakunnissa ja Keski-Suomessakin on odotettavissa myrskytuhoja kovan tuulen ja hyvin puuskaisen, jopa myrskypuuskiin yltävän tuulen vuoksi.

Myrskytuhoja saattaa Mannisen mukaan lisätä se, että puut ovat jo täydessä lehdessä.

– Myrsky jatkuu huomiseen asti ja sää pysyy koleana. Myrskytuhoja ei ole enää odotettavissa huomisen jälkeen.

Lisäksi pohjoiseen virtaa niin kylmää ilmaa, että Lapissa sateet alkavat muuttua rännäksi ja lumeksi jo iltapäivän aikana. 

Katso yllä olevalta videolta koko sääkeskustelu, jossa Miina Manninen vastaa lukijoiden lähettämiin kysymyksiin.

Lue myös:

    Uusimmat