Metallikoukku upposi 5-vuotiaan silmään – järkyttyneet vanhemmat varoittavat kaupoissa lymyävästä vaaranpaikasta
Australialainen perhe varoittaa muita vanhempia kauppojen vaaterekkien päässä olevista koukuista. Viisivuotiaan pojan silmään uponnut metallikoukku sai aikaan kauhunhetkiä ostoksilla, kertovat australialaiset uutissivustot 9News sekä Daily Mail Australia.
Viisivuotias Saad Shahzad oli shoppailemassa äitinsä ja 7-vuotiaan isosiskonsa kanssa Targer-vähittäiskauppaketjun myymälässä Sydneyssä. Pikkupoika oli juuri nostamassa lattialle pudonnutta leluaan, kun hän löi päänsä vaaterekin päässä olevaan metallikoukkuun.
Koukku upposi Saadin silmäkuoppaan ja jäi jumiin.
Saadin järkytyksestä sekaisin oleva äiti yritti vetää koukkua irti lapsensa silmästä. Riuhtominen repi viisivuotiaan silmäluomea, ja kun koukku viimein irtosi, verta oli ympäri myymälää.
Saad huusi kivusta ja järkytyksestä. Äidin huudon keskeytti oksentaminen ja pyörtyminen.
Perhe väittää: henkilökunnalta ei sympatiaa – ystävällinen asiakas tarjosi apuaan
Tapausta todistanut Saadin seitsenvuotias isosisko soitti isälleen ja pyysi häntä apuun.
Sen jälkeen sisko haki apua myymälän henkilökunnalta. Perheen mukaan henkilökunta ei osoittanut juurikaan sympatiaa, eivätkä he suostuneet soittamaan paikalle ambulanssia. Target-ketjusta medioille kerrotaan, että tapahtumia selvitetään.
Onneksi eräs ystävällinen asiakas tarjoutui Shahzadin perheen avuksi ja vei heidät lääkärikeskukseen. Sieltä perhe lähetettiin lastensairaalaan, jossa todettiin, että Saadin kyynelkanava oli repeytynyt onnettomuudessa. Lääkärit kuitenkin uskoivat, että silmämuna pystyttäisiin pelastamaan.
Seuraavana päivänä Saad pääsi silmäleikkaukseen. Operaatio onnistui hyvin, ja pojan silmän sekä näön odotetaan palautuvan normaaliksi.
Varoitus muille vanhemmille
Saadin vanhemmat haluavat muistuttaa muita vanhempia kaupoissa lymyävästä yllättävästä vaarasta: vaaterekkien päässä olevista metallikoukuista.
– Se on hyvin vaarallista, enkä halua tämän tapahtuvan yhdellekään muulle lapselle, Saadin isä Adnan sanoi 9News-uutissivustolle.
Samantapainen onnettomuus sattui Australiassa myös viime vuonna, kun metallikoukku survaisi puolitoistavuotiasta pikkulasta silmään kaupassa, News.com.au-sivusto kertoo.
Lähteet: 9News, Daily Mail, News.com.au
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää