Mercedes listasi syyt Valtteri Bottaksen katastrofaaliseen kisaan – "Se loi meille haastetta"

Valtteri Bottaksen Qatarin osakilpailuista muodostui lopulta keskeytykseen johtanut katastrofi. Mercedeksen ratatoimintojen johtaja Andrew Shovlin paljasti syyt kehnoon kisaan.

Bottaksen kisa koki kolauksen jo ennen lähtöä, kun suomalaiskuljettaja sai kolmen lähtöruudun rangaistuksen hänen, kun hän jätti aika-ajojen keltaiset liput huomioimatta. Vaikeudet jatkuivat heti lähdössä kuin likaiselta puolelta lähtenyt Bottas putosi avauskierroksella kuudennesta ruudusta sijalle 11.

Mercedeksen ratatoimintojen johtaja Shovlin avasi syitä Bottaksen kehnon startin takana.

– Lähtöruudukon likaisella puolella ei ajettu koko viikonloppuna, eikä Qatarissa ajettu muiden luokkien kisoja. Valtteri ei ollut ainoa siltä puolelta lähtenyt kuljettaja, joka menetti sijoituksia lähdössä, Shovlin kertoo Mercedeksen kisakertauksessa.

– Pienempi ongelma oli se, ettei renkaat ollut aivan tarpeeksi lämpimät, mikä vähensi pitoa lähtökiihdytyksessä ja ensimmäisissä mutkissa. Se loi meille haastetta.

Bottas pystyi kuitenkin nostamaan sijoitustaan askel kerrallaan ja lopulta suomalaiskuljettaja nousi Mercedeksen simulaatioiden mukaan taistelemaan jopa palkintokorokesijoista. Suomalaisen kisa meni kuitenkin lopullisesti pilalle rengasrikon myötä.

– Rengasrikon ajoitus oli valitettava. Valtteri huomasi sen samaan aikaan kuin me huomasimme datasta. Oli kuitenkin liian myöhäistä tulla varikolle, joten meidän piti tehdä vielä kokonainen kierros.

Tuo rikkinäisellä renkaalla ajettu kierros tuhosi Bottaksen kisat totaalisesti ja kisa päättyi lopulta keskeytykseen.

– Kun sinulla ei ole rengasta, joka pitää autoa ylhäällä, auton etusiipi raapii tietä ja vaurioituu. Myös pohja ja muut aerodynaamiset osat vaurioituvat. Se vaikutti suuresti auton suorituskykyyn, Shovlin kertaa.

– Meille selvisi pian, ettemme saa Valtteria takaisin pistesijoille, koska vauriot olivat liian suuria. Sen takia päätimme keskeyttää.

Lue myös:

    Uusimmat