Mediatutkija Veijo Hietala valitsi kuudelta vuosikymmeneltä kuusi elokuvaa, jotka ovat hänen mielestään elokuvallisen yleissivistyksen kivijalat. Oletko sinä jo nähnyt nämä mestariteokset?
Michael Curtiz: Casablanca (1942)
Yksi elokuvahistorian Suurista Rakkaustarinoista taustanaan toinen maailmansota ja taistelu natseja vastaan. Teho perustuu pitkälti Humphrey Bogartin ja Ingrid Bergmanin karismaan, mutta samalla elokuva on osoitus Hollywoodin tuotantokoneiston osaamisesta parhaimmillaan. Jollei rakkaustarinoista tykkää, niin Orson Wellesin esikoisohjaus Citizen Kane (1941), monen kriitikkoäänestyksen "maailman paras elokuva", olisi ajankohdan taiteellisempi vaihtoehto.
Alfred Hitchcock: Vertigo (1958)
Alfred Hitchcockin mystisin ja "taiteellisin" elokuva on päällisin puolin rikostrilleri, mutta tosiasiassa huimaava ja värikylläinen psykologinen tai psykoanalyyttinen tutkielma erotiikan salatuista pohjavirroista ja pakkomielteistä. Vertigo on viime aikoina kilpaillut kriitikkoäänestyksissä tasapäisesti Citizen Kanen kanssa maailman parhaan elokuvan tittelistä.
Sergio Leone: Huuliharppukostaja (1968)
Tämän italowesternin jälkeen lännenelokuva ei enää koskaan "toipunut", sillä Sergio Leone kertoi yhdessä elokuvassa kaiken koko lajityypistä. Samalla hän kertoi paljon muustakin, naisista, miehistä, rakkaudesta, elämästä – kaikesta mikä meitä liikuttaa ja myös siitä, millä keinoin elokuva meitä parhaimmillaan liikuttaa. Minun mielestäni "kaikkien aikojen paras elokuva".
Francis Ford Coppola: Kummisetä (1972)
Francis Ford Coppolan mahtava eeppinen gangsterisaaga aloitti mafiaelokuvien ja -sarjojen buumin, jonka jälkivaikutukset ulottuvat aina 2000-luvun Sopranos-sarjaan saakka. Ensimmäinen oli oikeastaan vastaisku 1960-luvun radikalismille ja arvomurrokselle: sen maailmassa miehet olivat vielä miehiä, naiset naisia ja itse jumalankaltainen Kummisetä ( parhaassa roolissaan) uskoi järkähtämättä vanhatestamentilliseen silmä silmästä -oikeudenmukaisuuteen.
