Max Verstappen on F1-mestari! Mercedes vetää valituksensa pois

F1-tuomariston päätöksistä Abu Dhabin osakilpailussa vetoomustuomioistuimeen valitusta tehnyt Mercedes on ilmoittanut vetävänsä valituksensa pois. Näin ollen Max Verstappenin maailmanmestaruus on varmistunut.

Mercedes teki kaksi protestia Abu Dhabin GP:n lopun tapahtumista, joissa turva-auto nosti Verstappenin Lewis Hamiltonin kantaan. Kisa sai jatkua viimeisellä kierroksella, jolloin Verstappen nousi tuoreemmilla renkailla Hamiltonin ohi voittoon ja mestaruuteen.

Mercedes ilmoitti kuitenkin vievänsä asian Kansainvälisen autoliiton FIA:n vetoomustuomioistuimen tutkittavaksi. Torstaina ennen määräaikaa tiimi ilmoitti kuitenkin vetäytyvänsä suunnitelmistaan.

Taustalla on FIA:n moottoriurheiluneuvoston keskiviikon kokouksessaan päättämä selvitystyön aloittaminen sunnuntain kisan tapahtumista. Mercedes piti vääränä kilpailunjohtaja Michael Masin päätöstä ajattaa vain osa kierroksella ohitetuista autoista letkan perälle 

Mercedes sanoo tiedotteessaan, että pitää ratkaisustaan huolimatta FIA:a edelleen vastuullisena tapahtuneesta.

– Protestoimme sunnuntaina siksi, että turva-autoa käytettiin uudella tavalla, joka vaikutti kisan lopputulokseen sen jälkeen, kun Lewis oli ollut selvässä johdossa ja matkalla maailmanmestaruuteen, tiimi tiedottaa.

– Reilun urheilun näkökulmasta olemme käyneet siitä lähtien rakentavaa keskustelua FIA:n ja Formula 1:n kanssa luodaksemme tulevaisuuden, jossa kaikki kilpailijat tietävät, millä säännöillä kisataan.

Tiimi kuitenkin tunnustaa Verstappenin uudeksi maailmanmestariksi.

– Max Verstappenille ja Red Bullille: haluamme ilmaista vilpittömän kunnioituksemme saavutuksistanne tällä kaudella. Teitte F1-mestaruustaistelusta todella eeppisen. Max, onnittelemme sinua ja koko tiimiä, Mercedes toteaa tiedotteessaan.

Lue myös:

    Uusimmat