Ukraina teki laajoja drooni-iskuja viikonlopun aikana muun muassa Venäjän suurimman verkkokaupan varastotiloihin.
Ukraina iski viikonlopun aikana ja maanantain vastaisena yönä Venäjän suurimman verkkokaupan varastoon, uutisoi muun muassa Kyiv Post.
Lehden mukaan iskut osuivat kahteen verkkokauppajätti Wildberriesin varasto- ja logistiikkarakennukseen. Wildberries on Amazonin kaltainen suosittu verkkokauppa Venäjällä.
Varastorakennukset sijaitsevat Moskovan itäpuolella Elektrostalin kaupungissa.
Lehden mukaan iskut aiheuttivat suuren tulipalon, jonka savupilvi oli nähtävissä jopa 200 kilometrin päähän ja tilojen sammutustyöt jatkuivat vielä vuorokausi iskujen jälkeen.
Muun muassa Ukrainan sisäministerin entinen neuvonantaja Anton Gerashchenko on julkaissut iskuista videoita viestipalvelu X:ssä.
Viranomaisten mukaan kahdeksan henkilöä kuoli ja kymmeniä loukkaantui iskuissa.
Venäläismedian mukaan jopa 15 prosenttia varastokapasiteetista vaurioitui iskuissa ja tulipalo tuhosi varastotiloja ja tuotteita, jotka kuuluvat ulkopuolisille toimijoille. Osa yrittäjistä arvioi menetyksien nousevan miljooniin rupliin.


