Maskiton mies ei saanut palvelua ravintolassa Kaliforniassa – tilanne eskaloitui pian: "Hän osoitti minua aseella ja sanoi vain, että laita kanat pussiin"

Ilman kasvomaskia ravintolaan tullut mies suuttui, kun ei saanut palvelua, kertoo Fox 11 Los Angeles -uutissivusto.

Kalifornian Pasadenassa sattui keskiviikkona erikoinen rikos. Mies oli tullut Roscoe’s Chicken and Waffles -ravintolaan ilman kasvomaskia noin puoli kuuden aikaan illlalla. Kun häntä kieltäydyttiin palvelemasta maskittomuuden vuoksi, hän veti esiin aseen.

Mies ei kuitenkaan vaatinut saalikseen rahaa, vaan ravintolan suosituinta kanaruokaa.

– Hän osoitti minua aseella ja sanoi vain, että laita kanat pussiin, kertoo kokki Robert Gonzalez.

Kun kokki kieltäytyi tottelemasta, mies nappasi mukaansa muutaman tiskillä odottaneen valmiin noutoruokatilauksen ja lähti. Näin kertoo ravintolan esihenkilö Angela Prieto.

Voro pääsi karkuun

Kadun toisella puolella sattui olemaan poliiseja, jotka näkivät osan tapahtuneesta. He jahtasivat jonkin aikaa epäillyn ajoneuvoa, mutta kadottivat tämän, kun auto suuntasi moottoritielle. Epäilty on edelleen karkuteillä.

Kenellekään työntekijälle ei käynyt mitään.

Lue myös:

    Uusimmat