USA 1996. Ohjaus: Tim Burton. Käsikirjoitus: Jonathan Gems, perustuu Topps Co:n keräilykorttisarjaan. Kuvaus: Peter Suschitzky. Leikkaus: Chris Lebenzon. Lavastus: Wynn Thomas. Tehosteohjaajat: James Mitchell, Michael Fink, David Andrews. Musiikki: Danny Elfman. Tuotanto: Tim Burton ja Larry Franco. Pääosissa: Jack Nicholson, Glenn Close, Annette Bening, Pierce Prosnan, Danny DeVito, Martin Short, Michael J. Fox, Tom Jones, Lisa Marie, Sarah Jessica Parker, Rod Steiger, Lukas Haas.
Tim Burton (s. 1958) on todella outo lintu Hollywoodin unelmabusineksessa. Mies on ohjaajauransa alusta lähtien pitänyt coolisti oman päänsä. Niinpä hänen elokuvistaan onkin tullut kovasti tekijänsä näköisiä. Useimmiten Burton on kuvannut töissään neuroottisen ujoja (vrt. Saksikäsi-Edward) tai härkäpäisesti näkemyksistään kiinni pitäviä (vrt. Ed Wood) yhteiskunnan marginaalin tallaajia. Siis kuten Burton itsekin!
Uusimmassa elokuvassaan Burton tekee pienen irtioton tähän teemaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi jollain tavoin tinkinyt tyylistään. Ehei, Mars hyökkää! on taattua Burton-laatua. Elokuvan voi sanoa olevan kirjaimellisesti ÄLYTTÖMÄN HAUSKA. Toisin sanoen: se on ihan älytön ja hulvattoman hauska. 1960-luvun keräilykorttisarjaan pohjautuvan (sic!) elokuvan perustarina on nopeasti kerrottu.
Avaruusteleskooppi Hubble havannoi Mars-planeetan suunnalta saapuvien lentävien lautasten valtavan invaasion. Asialleen omistautunut professori Kessler (Pierce "Bond" Brosnan) vakuuttelee niin korkeaa teknologiaa hallitsevien olentojen saapuvan taatusti rauhantahtoisina. USA:n presidentti Dale (Jack Nicholson) tyytyy tähän arvioon, mutta tekee siinä karkean virheen. Öklötykset alkavat ensi töikseen grillata maan asukkeja ja pistää kiinteistöjä tuhannen päreiksi. Kuokkavieraita tuntuu ihmisissä kiinnostavan ainoastaan naaraiden hameiden alainen elämä. Jausaa! Eri puolilla uutta manteretta ihmisten on koottava heikolta vaikuttavat voimansa pystyäkseen vastaamaan hyökkäykseen.
Mielenkiintoisen lisänsä Mars hyökkää!-elokuvan seuraamiseen tuo vertailu taannoiseen ufo-spektaakkeliin ID4. Elokuvathan ovat lähtökohdiltaan hämmästyttävän samankaltaisia! Täytyy myöntää, että kamppailussa Burton - Emmerich ensin mainittu ottaa puhtaan selkävoiton. Burton on uskaltanut kieli poskessa pistää halvalla kaikkia mahdollisia tahoja: USA:n kongressia, presidenttiä, puolustusvoimia, mediaa. Reilu meininki! Emmerichin yritys jäi sarkastisessa patrioottisuudessaan kuitenkin puolitiehen.
Burton on pystynyt aiempia kontaktejaan hyväksi käyttäen miehittämään Mars hyökkää!-elokuvan todellisella A1-luokan tähtikaartilla. Näyttelijöiden nimekkyys ei kuitenkaan vaikuta ollenkaan itsetarkoitukselliselta. Ohjaaja on selkeästi näyttelijävalintojaan tehdessään pitänyt tärkeimpänä tavoitteenaan saada paras mahdollinen osan esittäjä. Se toimii: kaikki roolihenkilöt tuntuvat kuin luoduilta osiinsa.
Elokuvan miljööt ovat hienosti ja ajattomasti rakennettuja. Värimaailma on kuin suoraan 1960-luvun televisiosarjasta (tai keräilykorteista!). Hienoja yksityiskohtia vilahtelee taajaan erilaisissa koneissa ja teknisissä vimpaimissa, puhumattakaan muun lavastuksen pikku detaljeista. Tässä elokuvassa riittää bongattavaa useampaankin katselukertaan.
Tehosteet ovat oma lukunsa. Lucasin luotsaaman Industrial Light and Magicin äijät ovat tehneet loistavaa työtä rakentaessaan tietokoneillaan marsilaiset ja heidän aluksensa pieteetillä, 1950- ja 60-lukujen B-luokan scifi-elokuvien perinteitä kunnioittaen. Sitä paitsi pärinää ja pauketta riittää myös räjähdyksissä ja muissa törmäilyissä.
Vajaa parituntinen raina vyöryy eteenpäin hengästyttävällä ja mukaansa tempaavalla vauhdilla. Vasta elokuvan lopussa katsoja pääsee vihdoin huohahtamaan ja toteamaan: "Tätä Amerikan herkkua on saatava maistaa LISÄÄ!"
Teksti: Simo Koivunen