Maria Veitola: Tämä on ollut pahin muotimokani!

Muotitietoinen-ohjelman juontaja Maria Veitola kertoo AVAlle tyylistään ja paljastaa pahimman muotimokansa.

Maria Veitola on tunnettu persoonallisesta tyylistään. AVAn Muotitietoinen -ohjelman juontaja muistelee olleensa kiinnostunut vaatteista jo lapsena, mutta varsinainen muotiin tutustuminen alkoi vasta noin parikymppisenä.

– Olen kiinnostunut pukeutumisesta ensimmäisen kerran ehkä 12-vuotiaana. Nuorena aina vaan kiinnosti olla jotenkin erilainen ja keksiä, miten voisi ilmaista itseään pukeutumalla ja miten näyttää erilaiselta kuin muut. Muotilehtien lukeminen ja muotiin sinänsä tutustuminen alkoi joskus parikymppisenä. Tutustuin muotiin lehtiä lukemalla ja MTV-musiikkikanavaa katsomalla, Veitola kertoo.

Veitola kuvailee tyylinsä olevan melko lailla kaikkea laidasta laitaan.

– Oma tyylini on varmaan minun näköinen, sitä on aika vaikea kuvailla itse. Vaatekaapissani on tosi räikeitä ja ihan kreisejä vaatteita, hirveä kasa kaikenlaisia kummallisia asymmetrisiä mustia ja harmaita trikoohuitulavaatteita, valkoisia paitapuseroita ja mustia erilaisia alaosia herraintyyliin. Välillä tyylini on kreisiä ja hauskaa, välillä se on todella asiallinen ja jopa ehkä maskuliininen – ja kaikkea siltä väliltä.

Kokonaisuus muodostuu useimmiten yhdessä stylistin kanssa.

– Stylisti on apunani useastikin ihan sen takia, että kaiken työn ohella minulle ei olisi varmaan aikaa eikä mahdollisuutta edes etsiä ja löytää niitä vaatteita. Stylistiä käytän aina töissä, jos se on mahdollista. Stylistin kanssa mietimme yhdessä, mikä se juttu on, mutta stylisti toteuttaa sen käytännössä. Sekä tuo siihen muodin ammattilaisen twistin, mitä minulla ei kuitenkaan ole.

Veitola kertoo törmäävänsä usein kysymykseen hänen pahimmasta muotimokastaan ja pohtii "niitä olevan varmaan ihan hirveästi". Juontajan mieleen palautuu muutamakin tyylimoka.

– Olin parikymppisenä töissä todella lyhyessä hameessa, siis huomattavan lyhyessä. Jälkikäteen ajatellen se oli aikamoinen muotimoka, mutta se on ehkä enemmän tilannepukeutumismoka. Yksi muotimokani on ollut sellainen, joka ei liity vaatteisiin. Luin muotilehteä, jossa eräs look näytti kuvassa tosi hienolta – sentin pituinen, valkoinen tai ehkä vähän vaaleanpunainen tukka. Minulle leikattiin sellainen ja kulmakarvani ajettiin pois. Sehän on vahva look ja sopii esimerkiksi Saimi Nousiaiselle hirveän hyvin, mutta se ei kyllä sopinut minulle laisinkaan. Tai ehkä se tavallaan näyttikin hienolta, mutta luulen, että kaikkien tapaamieni ihmisten mielestä se näytti todella friikiltä. Kaikki olivat sitä mieltä, että olen vaikeasti sairas tai minulle oli sattunut jotain ihan hirveää. Silloinen kumppanini oli aika lähellä jättää minut ihan sen takia, että näytin niin hirveältä, Veitola kuvailee.

MUOTITIETOINEN AVAlla maanantaisin klo 21. Uusinnat lauantaisin klo 19.50 ja torstaisin klo 17.30.

AVA

Kuvat: AVA

Lue myös:

    Uusimmat