MaRa kantelee oikeuskanslerille: "Vihreän maan" ilmaantuvuusluvun asettaminen 25:een ei ole tartuntatautilain mukaista

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa:n mukaan Valtioneuvoston päätös asettaa "vihreän maan" ilmaantuntuvuusluvun raja alle 25:een on tartuntatautilain vastainen. MaRa aikoo tehdä päätöksestä kantelun oikeuskanslerille.

Hallitus päätti 15. lokakuuta, että vihreän maan ilmaantuvuusluvun raja on 25. Niistä maista, joissa viruksen ilmaantuvuusluku on korkeintaan 25, voi saapua Suomeen ilman tartuntatautilaissa säädettyjä matkustusrajoituksia. Näiden maiden listaan lukeutuvat esimerkiksi Indonesia, Intia, Kiina, Uusi-Seelanti ja osia Pohjois-Norjasta.

– MaRa tekee kantelun oikeuskanslerille matkailualaa edustavien jäsenyritystensä puolesta. Matkailualan yritykset, erityisesti ulkomaalaisista asiakkaista riippuvaiset hotellit, ohjelmapalvelualan yritykset sekä kansainväliset kongressit, ovat olleet koko koronan ajan suurissa vaikeuksissa ja vaikeudet jatkuvat edelleen, toteaa MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.

MaRa muistuttaa, että kansainvälinen matkailu on käynnistymässä rokotekattavuuden kasvaessa.

– Suomi ei voi ylläpitää perusteettoman tiukkoja matkustusrajoituksia. Valtioneuvosto on tehnyt päätöksen kollegiona, joten vastuu lainvastaisesta päätöksestä on valtioneuvostolla kollegiona.

Perusongelmana on  MaRa:n mukaan Sosiaali- ja terveysministeriön heikko lainvalmistelu.

– Ministeriö valmistelee varsinkin rajoituksia lieventävät ja purkavat lait vasta viime tingassa ja puutteellisina. Vihreän maan ilmaantuvuusluvun rajan asettaminen 25:een on osoitus siitä, ettei ministeriö ota huomioon eduskunnankaan tahtotilaa, Lappi toteaa.

– Päätös ei ole tartuntatautilain mukainen, Lappi jatkaa.

Lähde: MaRa:n tiedote

Lue myös:

    Uusimmat