Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin muistokirjoitus: ”Ansaitsee kaikkien suomalaisten kunnioittavat kiitokset”

Ritariksi nimittämiseen 8.9.1942 numerolla 95 johtaneet tekonsa Tuomas Gerdt suoritti 20-vuotiaana alikersanttina. Komppanianpäällikkönsä taistelulähettinä hän itsenäisellä toiminnallaan mm. pelasti vihollisen yllättämän komppanian suurilta tappioilta onnistuessaan kiivaan vihollistulen alla äärimmäisen vaativissa olosuhteissa hakemaan oman tykistön apua. Nimitysperusteissa sai painokkaan maininnan myös se, että hän kantoi ns. Sevastopol-tukikohdan taistelussa kuolettavasti haavoittuneen komppanianpäällikön, Mannerheim-ristin ritari nro 73 Caj Tofferin, rintamalinjojen väliseltä haavoittumispaikalta suojaan sidottavaksi. Tämä oli aseveljestä huolehtimista oman turvallisuuden kustannuksella – sodan inhimillistä sankaruutta. 

Tuomas Gerdt haavoittui jatkosodassa kolme kertaa. Päähän kohdistuneen haavoittumisen seurauksena hänen kuulonsa vaurioitui. Tämä oli vuosien vieriessä pahentuessaan hänen suurin terveyshaittansa. Ritariristinsä hän vastaanotti kersantiksi ylennettynä Tilkan sotasairaalassa ollessaan toipumassa heinäkuun 1942 vaikeasta haavoittumisestaan.

Aseitten vaiettua syyskuussa 1944 22-vuotias vänrikki Tuomas Gerdt käskettiin johtamaan polkupyöräosastoa, joka kylä kerrallaan tyhjensi asukkaista koskaan valloittamatonta Karjalan kannaksen aluetta sen luovuttamiseksi äskettäiselle vihollismaalle. Tämän hän kertoi olleen yhden traumaattisimmista sotakokemuksistaan.   

 Sodan jälkeisen siviilityönsä Tuomas Gerdt suoritti metsäteollisuuden palveluksessa, viime vaiheessa Kaukas Oy:n metsähallinnon konttoripäällikkönä Lappeenrannassa 1971–1987. Hänen johdollaan metsäosasto mm. siirtyi 1970-luvulla metsätyöntekijöiden perinteisestä käteispohjaisesta palkanmaksusta Hollerith-reikäkorttimenetelmään perustuvaan tietokonetekniikkaan.

Tuomas Gerdt oli aktiivisesti mukana Mannerheim-ristin ritarien säätiön tehtävissä säätiön vuonna 1954 tapahtuneesta perustamisesta lähtien. Vuodesta 1998 vuoteen 2017 hän toimi säätiön hallituksen puheenjohtajana ja sen jälkeen elämänsä loppuun sen varapuheenjohtajana. Hänen erityishuomionsa kohteena oli aina säätiön taloudellinen vakaus. Tasapainoisen talouden turvin voitiin toteuttaa säätiön perustamisasiakirjassa sille tärkeimmäksi määritettyä tehtävää, avun tarpeessa olevien ritareiden taloudellista tukemista.

Tuomas Gerdt oli aktiivinen ja menestynyt kansainvälisen tason reserviläisurheilija. Hänet kutsuttiin monien veteraani- ja reserviläisjärjestöjen kunniajäseneksi. Painokkaita sotaveteraanin näkemyksiään hän esitti lukuisissa julkisissa esiintymisissään, kohderyhmänä usein varusmiehet tai koululaiset. Hänen esiintymisensä oli aina tasapainoisen kiihkotonta eikä hän koskaan korostanut itsensä tai ritarikollegoidensa saavutuksia. Sankareita olivat hänen mielessään ne aseveljet, jotka antoivat elämänsä isänmaataan puolustaessaan.

Tuomaksen realistisuutta ja sodan jälkeistä sovinnollisuutta kuvaa hyvin hänen kommenttinsa ihmettelyille siitä miksi Neuvostoliittoon sodan aikana kuuluneen Ukrainan kansalainen, taiteilija Igor Muslimov sai 2000-luvun alussa tehtäväkseen useiden Marskin ritareiden muotokuvien maalaamisen. Tuomaksen levollisesti esitetty mielipide oli: ”Sodat sodittiin silloin, kun oli niiden aika. Nyt eletään rauhan tilassa eikä minkään maan kansalaisuus saa olla taiteilijalle rasite.”

Tuomas eli yli 65 vuotta kestäneen onnellisen, Lea-puolison vuonna 2013 tapahtuneeseen poismenoon saakka kestäneen avioliiton. Pariskunnalle syntyi kaksi lasta, Olli ja Anitta, joiden lasten ja lastenlasten kautta suku jatkui Tuomaksen elinaikana neljänteen polveen.

Ihmisenä ja ystävänä Tuomas oli lempeä, luotettava ja toiset aina huomioon ottava, oli ystävyyden toinen osapuoli hänen ikätoverinsa tai häntä nuoremman sukupolven edustaja. Lähiomaisten tuntemukset kiteytti kauniilla tavalla Anitta-tytär Tuomaksen 97-vuotispäivän kahvitilaisuudessa Oulunkylässä toukokuussa 2019:

– Kiitokset arvokkaasta perinnöstä, jota ei voi rahassa mitata. Kiitokset rohkeudestasi, voimakkaasta luonteestasi, uskosta siihen, että kaikkiin ongelmiin löytyy ratkaisu. Kiitokset henkisestä ja hengellisestä pääomasta.

Viimeinen Marskin ritari on poissa. Hän ansaitsee kaikkien suomalaisten kunnioittavat kiitokset niin sodan kuin rauhankin aikana yhteiselle isänmaallemme tekemistään arvokkaista palveluksista.

 Heikki Lehtonen

Mannerheim-ristin ritarien säätiö