Maisa Torppa ihmettelee itseään – seurapiirikaunotar on nauttinut yksinkertaisesta elämästä ilman luksuslomia: "Minua hämmentää tämä"

Maisa Torppaa on kosiskeltu politiikkaan 8:01
Maisa Torppa paljasti, että häntä on kosiskeltu politiikkaan. Katso koko haastattelu videolta!

Seurapiiritähti Maisa Torppa julkaisi Instagramissa kirjoituksen, jonka yhteydessä hän pohtii onnellisuuttaan pandemian keskellä.

Lentoemäntänä työskentelevä seurapiiritähti Maisa Torppa julkaisi lomakuvan yhteydessä seuraajilleen pitkän kirjoituksen, jossa hän pohdiskelee elämänsä muuttumista vallitsevan koronatilanteen myötä.

Torppa kertoo pandemian olleen osittain hänen elämälleen pelastus, sillä hän on tottunut matkustamaan lapsuudestaan asti lähes kokoa ajan. Eikä hän ole aikuisikänsä aikana ollut koskaan näin pitkää ajanjaksoa paikoillaan.

– Mielestäni rauhattomasta olemuksestani kertoo hyvin se, että̈ koronan takia peruuntui viisi eri ulkomaanmatkaani. Sairas määrä̈ muutamalle kuukaudelle. Nyt on ollut pakko pysähtyä̈ ja rauhoittua, Torppa kirjoittaa.

Helmikuussa avioitunut Torppa kertoo olevansa onnellinen, vaikka ei ole päässyt lomamatkoilleen lähiaikoina.

– Olen huomannut, että olen ihan yhtä onnellinen (jos en jopa onnellisempi) vaikka en olekaan päässyt vaihtamaan sijaintia luksushotellista toiseen. Ja minua hämmentää tämä! Uskon, että tämä on ollut minulle paras opetus ikinä, tähti kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat