Moni isovanhempi on tänä päivänä tiiviisti mukana lastenlastensa elämässä. Maija Baricia ympäristön reaktio jännitti, kun hän ryhtyi pienten lastenlastensa sijaishoitajaksi.
Maija Baric on toiminut neljä vuotta kahden lapsenlapsensa sijaishoitajana. Kun pienet tytöt jäivät omilleen heidän äitinsä kuoleman myötä, Maija ei nähnyt tilanteeseen kuin yhden vaihtoehdon.
− Puhuin tytöille avoimesti alusta asti pyrkiväni siihen, että he saavat jäädä luokseni.
Tuolloin 57-vuotias Maija oli jo omat lapsensa kasvattanut. Tiivis perhe tuki toisiaan kriisin keskellä. Kädenojennuksia ilmestyi myös yllättäviltä tahoilta.
− Edesmenneen tyttäreni ystävissä on monia, jotka ovat jääneet perheemme elämään. He haluavat olla mukana lasten elämässä, Maija sanoo syvästi kiitollisena.
"Voimia ilmestyy lisää"
Surutyön ohella Maijan oli sukellettava toistamiseen pienten lasten arkielämään. Pelko alkoi paisua, kun tyttöjen oli aika aloittaa koulu ja päiväkoti.
− Jännitin sitä, että olin menossa tämän ikäisenä nuorten vanhempien joukkoon. Miten minuun suhtauduttaisiin, Maija muistaa pohtineensa.
Pelko osoittautui turhaksi. Maija otettiin muitta mutkitta mukaan joukkoon, laajenipa elämänpiirikin odottamatta.
− Olen saanut ystäviä minua 20−30-vuotta nuoremmista ihmisistä lasten kautta. He tulevat kylään kahville ja ovat avanneet täysin uuden näkökulman elämään.
Elämä pienten koululaisten kanssa vaatii tiivistä läsnäoloa. Maija on saanut huomata, että voimia yksinkertaisesti ilmestyy lisää. Kun väsymys toisinaan iskee, tytöille löytyy hoitajia.
Toki myös omaa aikaa tarvitaan. Moni ennen niin tärkeä oma tekeminen vaikuttaa kuitenkin Maijan silmissä nyt turhalta.
− Olen joutunut luopumaan vapaa-ajasta, mutta vaiva palkitaan. On ihana asia seurata pienen lapsen kasvua. Jos vain terveyttä riittää, se antaa valtavasti mielekkyyttä elämään.
Kuva: Colourbox.com
Studio55.fi/Jenni Kokkonen