Maijasta tuli lastenlastensa äiti

Maija Baric, 60, menetti esikoistyttärensä neljä vuotta sitten. Suru sumensi mielen, mutta tärkein päätös nousi usvan takaa kirkkaana esiin: Maija otti kaksi pientä lapsenlastaan siipiensä suojaan ja ryhtyi heidän sijaishoitajakseen.

Neljä vuotta sitten Maija Baric oli kuin kuka tahansa isoäiti. Omien sanojensa mukaan "kiva mummi", jonka luokse lapset tulivat mielellään. Kun kasvatusvastuu jäi vanhemmille, Maija sai nauttia huoletta rakkaiden lastenlasten, neljän pienen tytön, seurasta.

− Perhe on voimavara. Minulla on tiiviit välit lasteni kanssa, ja myös suhde lapsenlapsiin alkoi luontevasti, Maija sanoo lämpöä äänessään.

Päivä, jolloin Maija johtui kohtaamaan jokaisen äidin painajaisen, nostaa yhä kipeät tunteet pintaan. Suru-uutinen ei antanut armoa: esikoistytär Anna oli menehtynyt äkillisesti.

Kun poliisipastori ilmestyi Maijan ovelle kahden pienen tytön kanssa, suku oli jo ehtinyt yhdistää voimansa ja kerääntyä paikalle.

− Olimme valtavan surun vallassa. Mutta ei siinä ollut mitään vaihtoehtoja. Halusimme huolehtia tytöistä koko suvun voimin, Maija sanoo ja painottaa, että edes ajatus lasten sijoittamisesta laitokseen oli mahdoton.

Arki kuljetti eteenpäin

Muistikuvat seuraavasta puolesta vuodesta ovat hajanaisia. Harteilla painoi oma ja lasten suru. Arjen järjestäminen tuolloin 4- ja 7-vuotiaiden tyttöjen kanssa piti aloittaa tyhjältä pöydältä.

− Lapset jäivät luokseni saman tien. Heillä ei ollut vaatteita, ei leluja. Arjen opettelu oli hirveän raskasta, mutta samalla se oli ainoa keino selviytyä, Maija sanoo.

Perheenjäsenet tukivat toinen toistaan. Myös kriisiterapia auttoi rakentamaan palapeliä uudestaan. Maijalle oli selvä alusta asti, ettei kipeistä tunteista tule vaieta.

− Tytöille sanoin, että äiti on jossain ja mukana, vaikkei häntä voi nähdä. Yllätyin, miten hyvin ja syvällisesti jo 7-vuotias pystyy keskustelemaan asioista.

Kriisi erottaa jyvät akanoista. Vastaan tuli ystäviä, jotka Maijan nähtyään vaihtoivat toiselle puolelle katua. Suurin osa ystävistä kuitenkin pysyi rinnalla.

Mummin identiteetti kriisissä

Maija oli ehtinyt viettää jo muutaman vuoden elämää, jossa pesä oli tyhjentynyt omista lapsista. Yhtäkkiä kädet olivat taas täynnä arkista työtä.

− Tytöt olivat keskenään kuin kissanpojat, käpertyneitä toisiinsa. He lopettivat syömisen, eivät pystyneet nukkumaan ja heräilivät yöllä.

Alkuun raskainta tilanteessa oli rajojen vetäminen musertavan surun keskellä. Kun tytöille piti sanoa jotain tiukasti, huono omatunto iski. Maija kuitenkin tajusi, että rajoja lapset kaipasivat, eivät sääliä.

Myös oma identiteetti isoäitinä oli rakennettava uudelleen.

− Koin kriisin siitä, että roolini kivana mummina hävisi hetkessä. Tein lapsille heti selväksi, etten ole äiti. Mutta se on tärkeää, että vaikka on tapahtunut paljon ikäviä asioita, heidän ympärillään on ihmisiä, jotka heitä rakastavat, Maija painottaa.

Uusi suunta vailla katkeruutta

Viisi vuotta sitten Maija olisi vielä luultavimmin vastannut kieltävästi kysymykseen, jaksaisiko hän kuusikymppisenä ryhtyä pienten lasten täyspäiväiseksi hoitajaksi. Nyt hän tietää, että ihminen venyy tarpeen tullen.

Elämän kehä kiertää uudemman kerran tilanteita, joita Maija ei olisi uskonut enää kokevansa.

− Tässä on pitänyt lähteä jälleen luistinradalle, hiihtämään ja uimakouluun. Olen ollut ihan iloinenkin, että on tullut lähdettyä.

Kahden ja puolen vuoden paperisodan ja epätietoisuuden päätteeksi Maija on nyt virallisesti lastenlastensa sijaishoitaja. Järjestelyn on tarkoitus jatkua tyttöjen täysi-ikäisyyteen asti.

Maija kiteyttää elämän suurimman haasteen yksinkertaisesti: sitä voi joko jatkaa tai luovuttaa.

− Minulla ei ole jäänyt katkeruutta elämään. Mikään ei poista sitä, että läsnä on elinikäisesti kauhea suru. Mutta siitä huolimatta maailmassa on paljon hyvää. Sitä yritämme urakalla löytää.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat