Mahtava keksintö: Digikuvasta saa poistettua vaikka verkkoaidan yhdellä klikkauksella
MIT:n ja Googlen tutkijat ovat kehittäneet algoritmin, jonka avulla valokuvista saa poistettua häiritseviä esteitä.
Lähes kaikille on tullut vastaan tilanne, jossa jokin ympäristön häiriötekijä, kuten ylläolevan kuvan kaltainen verkkoaita, pilaa muuten täydellisen valokuvan.
MIT:n Technology review -julkaisussa kerrotaan, että tutkijoiden kehittämä algoritmi kykenee erottamaan kuvan etuosan ja takaosan erilleen. Tällöin kuvassa oleva este tai häiriötekijä saadaan poistettua yhdellä klikkauksella.
Häiritsevän esteen poistamiseksi kuvaaja ottaa kohteesta kuvasarjan liikuttamalla samalla kameraa - samaan tapaan kuin panoraamakuvia ottaessa. Algoritmi kykenee haivaitsemaan kuvasarjasta eräänlaisina kerroksina, että mitkä asiat ovat etualalla ja mitkä taas kuvan takaosassa.
Tämän jälkeen kuvaaja voi valita, minkä kerroksen hän haluaa kuvasta poistaa ja jäljelle jää vain haluttu kerros ilman häiriötekijöitä.
Tekniikkaa voidaan käyttää myös esimerkiksi siihen, että märän ikkunalasin takaa otetusta kuvasta saadaan poistettua häiritsevät pisarat.
Edellytyksenä on kuitenkin se, että kuvan kohteet eivät ole liikkeessä. Tekniikka ei myöskään toimi vielä hyvin hämärässä valaistuksessa.
Tutkijoiden mukaan Googlella ollaan kiinnostuneita kyseisestä tekniikasta ja siitä saattaa jossakin vaiheessa tulla jopa panoraamakuvauksen kaltainen ominaisuus kameroihin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää