(Roadrunner Records)

(Roadrunner Records)

Machine Head julkaisi loistavan debyyttinsä Burn My Eyes vuonna 1994. Sen jälkeen yhtye on kokenut paljon miehistönvaihdoksia ja muita ongelmia, mutta neljän vuoden takainen The Blackening osoitti, että sanfranciscolaisyhtye on edelleen voimissaan.
Unto the Locustin sanoma on varsin synkkä. Maailmanlopun meiningeissä mennään. Bändi junttaa asiansa läpi murjovien riffien säestämänä, mutta muistaa antaa välillä myös pienen hengähdystauon. Biiseistä vastaa lähinnä laulaja-kitaristi Robb Flynn yhdessä kitaristi Phil Demmelin kanssa. Rumpali Dave McClain saa myös krediitit pariin kappaleeseen.
Machine Headin uutukainen jyrää. Avausraita, kolmiosainen I Am Hell alkaa minuutin mittaisella kuorointrolla (Sangre Sani), sen jälkeen Flynn selvittelee reilun minuutin verran kurkkuaan (I Am Hell) ja sitten tulee perinteinen metallibiisiosuus (Ashes to the Sky). Osittainen nimibiisi Locust on levyn helmiä. Möyryävä riffi ja tarttuva lauluosuus toimivat erinomaisesti. Yhtyeen anthemiksi tavoitteleva Who We Are alkaa mm. Flynnin lapsista koostuvan kuoron osuudella, jonka jälkeen vaihdetaan vaihdetta. Biisi sisältää klassisen hienoja riffejä, tarttuvat säkeet ja napakan soolon.

Tylyllä kansitaiteella koristellulla deluxe-paketilla on levyn lisäksi myös kolme bonuskappaletta, joista ensimmäinen on Judas Priest –cover The Sentinel ja toinen Rush-cover Witch Hunt. Kolmantena lisäbiisinä on Darkness Within –biisin akustinen versio. DVD:ltä löytyy levynteosta kertova 20-minuuttinen dokumentti.
Levy: * * * *
DVD: * * * *