Macabeo-rypäle

Maailmassa on kahdenlaisia rypäleitä. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kaikkien tuntemat kuninkaalliset megatähdet, joista puhutaan kunnioittavasti omilla nimillään ja joiden selkeät ominaispiirteet juoksevat runonomaisina muistisääntöinä aloittelevienkin viiniharrastajien huulilta niitä kysyttäessä. Toinen ryhmä koostuu tämän maatalouden haaran työhevosista, joista ei tohista kiiltäväpaperisten lehtien sivuilla ja joiden nimiä on useimmiten turha hakea pullojen etiketeistä. Tosin jos ne sieltä etiketistä sattumoisin löytyvätkin, niitä yleensä luullaan tuottajaperheen sukunimeksi tai viinitilan sijaintikunnaksi.

Gaclioppo, Jampal ja Barberoux, rypäleitä kaikki, kuulostavat sangen mukavilta ja mielenkiintoisilta, mutta tällä kertaa tutustutaan hieman erääseen toiseen tähän nimettömien rypäleitten kerhoon kuuluvaan jäseneen, Macabeoon. Macabeo on Pohjois-Espanjan viljellyin valkoviinirypäle, ja Ranskassakin se oli Maccabéo- ja Maccabeu-nimisenä kahdeksanneksi viljellyin valkoinen lajike 80-luvun lopulla. Rypäle dominoi myös Riojan alueen valkoviinitiluksia hieman helpommin muistettavalla nimellään Viura.

Rypäle siirtyi Ranskaan Espanjan kautta, mutta sen sukujuuret lienevät Lähi-idän mullissa. Muuttosuunta lämpimästä idästä kylmille Pohjois-Espanjan vuorille kuulostaa hieman epärealistiselta niinkin herkälle kasville kuin viiniköynnös, mutta Macabeolla on muutama ominaisuus, jotka tekevät siitä varsin sopeutuvaisen. Se pystyy luonnostaan sietämään kuumia ja kuivia olosuhteita ja kukkii varsin myöhään keväällä, joten keväthallat eivät yleensä pysty vahingoittamaan sen herkkiä versoja kylmilläkään alueilla. Pidempien kasvukausien alueilla rypäleet kasvavat hieman hapottomiksi, ja tällöin viiniin usein sekoitetaan myös muita lajikkeita ja saadaan ryhdikkäämpää viiniä, mutta aikaisin poimittuna sitä käytetään myös yksinään. Varsinaisen kehitysmaarypäleen Macabeosta tekee siitä puristetun mehun hyvä hapensietokyky: vaikka viinitilan laitteet eivät olisikaan aivan viimeistä huutoa ja täysin ilmatiiviitä, voidaan tästä rypäleestä saada aikaan kohtuullista viiniä. Ja kun viini päästään tekemään uusilla laitteilla, joita löytyy jo useimmilta viinialueilta, ovat tulokset olleet sangen lupaavia.

Macabeolle tyypillinen aromi on selkeä kukkaisuus, jonka matala hapokkuus pitää siedettävissä rajoissa. Hapettomissa ja viileissä olosuhteissa käyneestä Macabeo-viinistä voi usein erottaa greipin aromeja - ja tammella silattuna rakennekin voi olla varsin paksu ja kermainen. Reipas greippiaromi tosin häviää helposti jo vuoden sisällä pullotuksesta, eikä Macabeosta ole kellarin helmeksi.

Alkossa on useita viinejä, joissa Macabeo on osa rypälekoostumusta, mutta vain kaksi viiniä, joissa sitä on täydet sata prosenttia. Toinen on makeahko ja melko yksiulotteinen 7073 Aldea Vino Blanco (5,22 euroa) ja toinen hieman kiinnostavampi 8128 Peña Tejo Blanco (5,49 euroa). Jälkimmäinen on kuiva, puhtaan hapokas ja antaa jo jonkinmoisen kuvan rypäleestä. Molemmat tulevat Espanjasta, Utiel-Requenan viinialueelta. Kiinnostavimmat sekoiteviinit Alkossa ovat 7065 Marques de Cáceres Satinela (7,98 euroa) ja 8563 Palacio del Conde Blanco (5,89 euroa). Ensimmäinen on puolimakea Late Harvest -viini, jossa Macabeoa on 92 prosenttia, ja jälkimmäinen hyvämaineisen riojalaisen massatuottajan kuiva ja kukkea viini. Nämä viinit eivät ole hinnalla pilattuja, mikä tosin tuntuu myös hieman epäpuhtaina makuina ja aromikonsentraation keveytenä. Mutta jos Sauvignon Blancin ylihapokkuus ja vihreys kyllästyttää, eikä Chardonnayn eri ilmenemismuotojen ihmettely enää huvita, niin kutsu ihmeessä kaverit kylään leikkelelautasille, jotka huuhdotaan alas ronskilla valkoisella Macabeo-maalaisviinillä.

Mikko Virta

Lue myös:

    Uusimmat