Maailmassa on kahdenlaisia rypäleitä. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kaikkien tuntemat kuninkaalliset megatähdet, joista puhutaan kunnioittavasti omilla nimillään ja joiden selkeät ominaispiirteet juoksevat runonomaisina muistisääntöinä aloittelevienkin viiniharrastajien huulilta niitä kysyttäessä. Toinen ryhmä koostuu tämän maatalouden haaran työhevosista, joista ei tohista kiiltäväpaperisten lehtien sivuilla ja joiden nimiä on useimmiten turha hakea pullojen etiketeistä. Tosin jos ne sieltä etiketistä sattumoisin löytyvätkin, niitä yleensä luullaan tuottajaperheen sukunimeksi tai viinitilan sijaintikunnaksi.
Gaclioppo, Jampal ja Barberoux, rypäleitä kaikki, kuulostavat sangen mukavilta ja mielenkiintoisilta, mutta tällä kertaa tutustutaan hieman erääseen toiseen tähän nimettömien rypäleitten kerhoon kuuluvaan jäseneen, Macabeoon. Macabeo on Pohjois-Espanjan viljellyin valkoviinirypäle, ja Ranskassakin se oli Maccabéo- ja Maccabeu-nimisenä kahdeksanneksi viljellyin valkoinen lajike 80-luvun lopulla. Rypäle dominoi myös Riojan alueen valkoviinitiluksia hieman helpommin muistettavalla nimellään Viura.
Rypäle siirtyi Ranskaan Espanjan kautta, mutta sen sukujuuret lienevät Lähi-idän mullissa. Muuttosuunta lämpimästä idästä kylmille Pohjois-Espanjan vuorille kuulostaa hieman epärealistiselta niinkin herkälle kasville kuin viiniköynnös, mutta Macabeolla on muutama ominaisuus, jotka tekevät siitä varsin sopeutuvaisen. Se pystyy luonnostaan sietämään kuumia ja kuivia olosuhteita ja kukkii varsin myöhään keväällä, joten keväthallat eivät yleensä pysty vahingoittamaan sen herkkiä versoja kylmilläkään alueilla. Pidempien kasvukausien alueilla rypäleet kasvavat hieman hapottomiksi, ja tällöin viiniin usein sekoitetaan myös muita lajikkeita ja saadaan ryhdikkäämpää viiniä, mutta aikaisin poimittuna sitä käytetään myös yksinään. Varsinaisen kehitysmaarypäleen Macabeosta tekee siitä puristetun mehun hyvä hapensietokyky: vaikka viinitilan laitteet eivät olisikaan aivan viimeistä huutoa ja täysin ilmatiiviitä, voidaan tästä rypäleestä saada aikaan kohtuullista viiniä. Ja kun viini päästään tekemään uusilla laitteilla, joita löytyy jo useimmilta viinialueilta, ovat tulokset olleet sangen lupaavia.
Macabeolle tyypillinen aromi on selkeä kukkaisuus, jonka matala hapokkuus pitää siedettävissä rajoissa. Hapettomissa ja viileissä olosuhteissa käyneestä Macabeo-viinistä voi usein erottaa greipin aromeja - ja tammella silattuna rakennekin voi olla varsin paksu ja kermainen. Reipas greippiaromi tosin häviää helposti jo vuoden sisällä pullotuksesta, eikä Macabeosta ole kellarin helmeksi.
